Siyu 4
Tiistai, tarimtfk. 10 p. — Tuesday, Jan. 10,1967
SUDBURY JA YMPÄRISTÖ
Koti "retatded"
lapsille
Azflda, — Kodin perustaminen Ble-
zard Valleyn henkisesti alikehittyneil-
le lapsille oli tärkeänä keskustelun
aiheena alueen "Retarded' Children"
yhdistyksen kokouksessa maanantaina
Rayside kunnan päämies Gerry
Gervais, joka on myös sanotun yhdis-
tyksen presidentti, oli ilmoittanut ko-
kouksessa valittavan myös uudet vir-
kailijat.
Viime toukokuussa Gervais oli laa-
tinut suunnitelman 10-vuoteisen asun-
Jr.on rakentamiseksi 80-eekkerin far-
mille, jossa opetettaisiin osittain ali-
kehittyneitä teiniikäisiä maataloustyö-
hön. Toivomus on; että tämän opin
_saaneille tulee löytymään työmaita
farmeilla. Tämän koulukodin odote-
taan aloittavan toimintansa ensi ke
väänä. •-.
Kresgen-liikkeessä
riehui tulipalo
Kresgen liikkeessä, Elm kadun
varrella, Sudburyssa syttyi varhain
tänä aamuna tulipalo, jonka joh-
dosta Elm ja Durham katujen auto-
liikenne pysäytettiin. Kaupungin
palokuntalaiset tekivät., kaikkensa
palon sammuttamikseksi.
Näiden rivien painoon mennessä
nousi palopaikalta vielä sankka
savu.
Kurldnunätää esiintyy -
Sturgeon FallsiJla
Sturgeon Falls. — Kurkkumätä
tuotti kuoleman 10-vuotiaalle Ste-
ven Armitageille ja hänen kuusi-
vuotiaalle siskolleen Bonnie Suelle
sanoi terveysvirkailija, tri. .1. A.
Cholette maanantaina.
Hiljattain tapahtuneet lasten kuo-
lemat ovat aiheuttaneet''-huolestu-
neisuutta,, koska'-tähän mennessä ci
ole tiedetty taudin laatua.
Tri. Cholette sanoo maakunnalli-
sen terveysviraston laboratorioko-
keiden vahvistaneen kuolemanta-
pausten aiheuttajaksi kurkkumä-
dän.;..'; ■ ■".'."-'.'
Hän sanoi noin kuudenkymmor
nen henkilön olleen kosketuksessa
näitten lasten kanssa. He ovat tar-
kastuksen alaisina tarkoituksella
löytää mahdollisen taudin kuljet-
tajan. '
Laulamaan
SUDBURY ^OOTVVEÄR
& MÄKI CO-OP
SHOE REPAIR
Ensiluokkainen kenkien
ikjorjaajno
NOPEA PALVELU
BILL GRODECK, omlst.
119 Cedax Street Sudbury
ERIKOISUUKSIA
Abitibi Harboard
"Pecan" vuoTrfcusievyjä
puunayyn näköinen pinta
4'x7'
4'x8'
$3.90_$4.23
wArboritew levyjä
rajoitettu määrä
4'x8' - $14.95
MUyTA KOKOJAKIN
ERIKOIS ALENNUKSELLA
Yllämainitut hinnat .
"Cash & Can-y"
WAH N APITÄE
LUMBER
1 m. Wahnapitaesia itään
Sävel kuoron harjoitukset aloite-,
taan keskiviikkona tammikuun 11
päivänä Finnish haalilla kello 7.30
illalla.
Kutsumme täten kaikkia laulu-
taitoisia naisia ja miehiä yhtymään
kuoroomme ja lauluäänellään rikas-
tuttamaan tätä kulttuurialaa.
Tänä Canadan Centennial-vuote-
na on kuorollamme edessä taval-
lista enemmän "laulamista" ja toi-
mintaa. Ensiksikin' on heti valmis-
tauduttava Sävel kuoron Centen-
nial-konserttiin, joka pidetään maa-
liskuun viidentenä. päivättä. Tätä
juhlaa silmällä pitäen on jo syys-
kaudella harjoitettukin ohjelmaa,
että siitä tulisi arvokas ja nimeään
vastaava Centennial-konsertti.
Sitten kuoromme osallistuu Sud-
buryssa pidettävään Suomi viikon
ohjelmaan. Suomi viikko pidetään
juhannusviikolla kesäkuun 18:sta
24 päivään ja sen järjestävät yh-
teisesti kaikki suomalaiset Sudbu-
rysta ja lähiympäristöltä. Juhla-, j
konsertti on keskiviikkona kesä-1
kuun 21:senä päivänä Laurentian '
yliopistolla. Varmaankin kaikki -j
laulutaitolset haluavat olla muka-,
na juuri näissä juhlissa, mutta se |
tarkoittaa myöskin aikansa uhraa- !
mistä harjoituksiin, sillä ilman sit-
keää harjoitusta emme voi päästä
toivottuihin tuloksiin.
Elokuun 5—7. päivinä kuorom-
me tulee esiintymään CSJn ja
SCAULn suurjuhlassa Torontossa.
Nämä juhlat myöskin pidetään Ca-
nadan satavuotisjuhlien "merkeissä
ja kaikesta päätellen, tulevat ole-
maan mahtavimmat juhlat mitä
meillä on koskaan ollut.
Kaikkiin näihin iuhlatilaisuuk-1
siin tarvitaan paljon lauluja sekä •
laulajia, koska juuri laulukuorot |
esittävät suurta osaa näissä juh- i
Iallisuuksissa. Siis : kaikki laula-..-
maan ja valmistautumaan näihin
Canadan satavuotisjuhliin..—- R.-.M.
Sirkka Mäensivu
kuoli sunnuntaina
Sudburyn" seudulla 20 vuotta asu-
nut mrs. Verne (Sirkka) Mäensi-
vu, o.s. Pirskanen^ kuoli kotonaan
Hagarin kunnassa/ Markstayn lä-
hettyvillä viime sunnuntaina. Hän
oli 54 vuoden ikäinen.
Suomessa syntynyt. Sirkka Mäen-
sivu tuli perheensä, Oh,'a Pekka
Pirskasen-, mukana Canadaan v.
11)2(5. Asuttuaan jonkin aikaa Que-
becissa perho muutti Torontoon.
Hiin avioitui Verne Mäensivun
kanssa, marraskuussa 1940.
Suremaan jäi lähinnä miehensä
Verne kotona kaksi tytärtä, mrs.
Aivo .Leppänen AVahnapitaessa ja
mrs. Paul Leppänen, Sudburyssa ja
5 lastenlasta, sekä veli Peter ja sis-
ko Aino. molemmat Torontossa.
-..Sirkka. Mäensivu haudataan_Jaek-
son & Barnard hautaustoimistosta
Park Lawn hautausmaahan torstai-
na iltapäivällä,,
Suomalainen muovipuu
odottaa läpilyönti
Viola Blair
on kuollut
Viola Astrid Blair, o.s. Viianen
kuoli tammikuun 6 pnä 1967 kotonaan
-Abbotfsfordissa B. -C:ssa pitkäaikai-
sen sairauden murtamana. Hän oli
kuollessaan .Ki-vuotias:
Viola oli-.syntynyt Sudburyssa huh-
tikuun G pnä 11)30 ja täällä kasvanut
ja käynyt: koulunsa. Avioliiton hän
solmi Robert Blairin kanssa v. 1952
St. Catharinessa.
Vainajaa lähinnä suremaan jäivät
hänen miehensä. Robert, tyttärensä
Christine ja poikansa Bertram, kotona
äitinsä-Hilma. Haapala Sudburyssa se-,
kä -yksi veli Albert Viianen Chelms-
forclissa.
Hautaustoimitus suoritettiin maan-an
laina-tammikuun f) pnä Hendersonin
hautaustoimistosta Abbotsford.
Helsinki. — (KU) — Puusta ja
muovien raaka-aineista valmistetta-
van muovipuun menetelmä on ke-
hitetty suomalaisten tutkijain voi-
min Neste; Oy:n tutkimuslaitokses-
sa. Muovipuuksi soveltuvat kaikki
maamme puulajit, parhaiten koivu.
Muovipuun sanotaan olevan omi-
naisuuksiltaan paljon parempaa
kuin ulkomailta maahan luodut
jalopuulajit.
Muovipuun sahaaminen, höylää-
minen, poraus ja liimaus tapahtu-
vat helposti,—multa naulaaminen
on vaikeata ilman ennalta tehtyä
porausreikää. Puumarkkinoita mul^
listavan keksinnön .'sanojaan sovel-
tuvan hyvin puuta käyttävään teol-
lisuuteen. Käyttökohteina maini-
taan mm. parketit, ovi- ja ikkuna-
rakenteet, huonekalut ja sisusteet.
Lehdistölle järjestetyssä tiedotus-
tilaisuudessa ilmoittivat Neste Oy:n
edusajat, että muovipuu on luon-
nollisesti kalliimpaa kuin tavalli-
nen puu, mutta tarkkaa juoksu-
metrihintaa ei haluttu tässä vai-
heessa vielä ilmoittaa.. Neste pf
tutkii parhaillaan; tunnetaanko -me-
netelmään kiinnostusta. Mikäli muo-
vipuusta tulee kaupallinen artikke-
li luovuttaa Neste Oy menetelmän
jonkun asiasta kiinnostuneen käyt-
töön.
USEITA MENETELMIÄ
Väinö Laurila
haudataan tänään
Väinö- Laurila kuoli Sudbury
General sairaalassa perjantaina,
tammikuun fi puh 1967. Hän oli
65 vuoden ikäinen.
Laurila haudataan Loughced hau-
taustoimistosta, 62 Eyre kadulta
Park Lawn hautausmaahan tiistai-
na, tammikuun 10 pnä, kello 11
aamupäivällä. Pastori Niilo Tuo-
-mennksa- suorittaa . hautalissercmo-
uian.
KOLME MIELENKIINTOISTA TEOSTA
Elvi Sinervo:
PALAVANKYLÄN SEPPÄ
267 SIVUA - HINTA NID. s3.s5
. Elvi Sinervon omaelämäkerrallisiin aineksiin-pohjautuva esikoisro-
maani-jai-ilmestyessään-.vuonna 1939 -'ähestyvan.sodan-- varjoon..-Kulu-
neiden ---vuosien, perspektiivistä katsottuna tama teos luo yllättävän
• tasapuolista,- selkeää ja syvälle ulottuvaa valoa ensimmäisten usenai-
syysvucsiemme .sosiaalisiin kysymyksiin, ja vnlloiti-aa -ansiokkaasti
paikkpnsa- naitit asioita pohtivassa sodanjälkeisessä kirjalhsuudesr
■ samin e. .
Teos kuvaa helsinkiläistä. työläisperhettä, jonka, kansalaissodan
tapahtumat heittivät Pohjanmaan lakeuksille. Isa Hermanni Rinta-
luoma irtaantuessaan kohtalotovereistaan pakenee pieneen yksilölli-
seen unelmaan omasta pajasta, jos&a hän voisi työskennellä nippu---
mattomana, kenenkään utelematta hänen aikaisempia vaiheitaan.
Koruton kertomus miehen unelmasta ja sen haaksU-lkosta, olosuh-
teiden paineessa on heijastusta tekijän omasta maailmankatsomuksen
ja taiteilijantien etsmnäfitä, samalla kun se on hienoa ja nakemylc-.
• sellistä.' kansalaissodan ,jälkiäjan..tilitystä. -Teekseen- Uitctty novelli
."Näköala vuorelta" tuö toiselta suunnalta valotetun Iisansa kuvatun
perheen kohtaloihin.
Thomas O. Buchanan:
KUKA MURHASI KENNEDYN?
193 SIVUA «. HINTA SID. $3.75
Amerikkalaisen tiedemiehen ja kirjailijan Thomas G. Buchananin
teoria presidentti Kennedyn murhasta on kulovalkeana levinnyt Eu-
roopan pääkaupunkeihin. Suurlehdet. lainaavat otteita siitä, mielipi-
teet kuohuvat. Mutta Amerikan virallinen taho valkenee
Buchanan on viettänyt pitkää' aikoja -Dallasin. ouicaspabtt&issa --seu-.
Icen ja asettaen oikeisiin yhteyksiinsä jokaisen tapahtumaketjua si-
vuavan tiedonmurusen. Kiistattomat todisteet viittaavat siihen, ■ että
ainakin kahden kiväärimlehen on täytynyt ampua Kennedyä eri *uuii-
nilta —eikä kumpikaan näistä ole voinut olla Osvvald!' Murskaavin
todistusaineistoin Buchanan ospittaa kuinka harkitsematon Ja hel-
posti johdettava mies on valittu'-soveliaaksi •päasyylltoek.si-- rikokseen,-
jonka takana vaikuttavat" mahtavat voimat.
Riippumattomana,; tieteellisen tarkkana tutkijana Buchanan on ol-
lut Dallasin- poliisia edullisemmassa asemassa. Hänen esittämän}» rat-
kaisu on johdonmukainen, köhtA kohdalta vankasti perusteltu.
Maurice Solotow:
MARILYN MONROEN ELÄMÄ
422 SIVUA
HINTA SID. $3.50
Mitä yhteistä on arkipäiväteelä ja hiljaisella tytöllä, joka syntyi
aviottomana, varttui lastenkodissa sekä monissa kasvatuskokeissa, jou-
tui lapsena väkivalan uhriksi, joka oli arka, änkytti Ja eli naiivien
unelmien maailmassa sekä kauniilla, maailmankuululla elokuvatäh-
dellä, joka oli oman alansa kenties tehokkain kaupallinen vetonaula?
Tyttö Ja kaunotar ovat yksi Ja sama henkilö — Marilyn Monroe,
Josta amerikkalainen kirjailija Maurice Zolotow kertoo yksityiskoh-
taisena jä sujuvatyylisiessä teoksessaan.
. Kirjailija huomasi, että todellinen Marilyn Monroe oli paljon kiin-
nostavampi , kuin mielikuvituksen ja mainoksen luoma f Ilmi vamppi.
Marilyn Monroen elämäkerta antaa näyttelijättärestä psykologisesti
osuvan kuvan Ja lisäksi s«n sivuilla tutustumme Hollywodoln kulissien
takaiseen elämään. ...... %
Tilatkaa osoitteella:
VAPAUS PUBLISHING CO. LTD.
P. O. BOX 69
SUDBURY, ONT.
Tammikuun toimintoja
Pääsiaksemme haalitoiminnassa
hyvään alkuun heti tammikuussa;
on Sudburyn os. johtokunnan jär-
jestämä se!i>.:ipf'liti!aisuus torstaina
19 pnä kollo 7.30. Pelaajat ja lahja-
voitot ovat tervetulleita.
Vuosikokousta valmistava kokous
on-snnniintaina-2!2'-pna kello 2 ip
ia .snliLii loi voi aa n runsasta osan-
oiton. •
l\'m'-ällis<.'.sta nautitaan haalilla
■ «unniinlaina 2!l pua. Joten emän-
nillä on. hilloin luvassa vapaa sun-
nmilai kun koko perhe 'tulee haa-
hlle alenoimaan. ■■'.■"-
.-Jielnuk.-f» pna kello 2 ip. esite-
tiuin . Kah'vaia--:-iihcinen' Sampo iil-
nu uudelleen Finnish haalilla. Si-
■saanpaasy on S 1.00. Nyt on tilai-
suus nalida . ioko ensimmäisen tai
vaikkapa loisenkin kerran tämä
mahlava elokuva.-- '1'ervefuloa:
Suomessa kehitetyn menetelmän
"isänä"' pidetään tekniikan lisen-
siaatti V. Tammelaa. Hän esitteli
muovipuuta tähän tapaan:
.— Puun avoimien huokosten täyt-
täminen kovalla synteettisellä po-
lymeerillä muuttaa useimmat taval-
liset ja halvat, puulaadut näöltään
jalopuuta muistuttaviksi ja paran-
taa monia puun huonoja ominai-
suuksia merkittävällä tavalla. Muo-
vi estää ilman, veden ja muiden
nesteiden sekä mikro-organismien
pääsyä puuhun, tekee puun muo-
doltaan stabiiliksi, kovaksi ja ku-
lutusta kestäväksi sekif parantaa
eräitä sen lujuusominaisuuksia huo-
mattavassa määrässä.
Muovipuun valmistamiseksi on
kehitetty ainakin pienen mittakaa-
van kokeiluissa monia menetelmiä,
jotka eroavat toisistaan käytetyn
muoviraaka-aineen tai polymeroin-
titavan perusteella. Yhdysvalloissa
on jo monien vuosien ajan esiin-
tynyt markkinoilla "Impreg"- ja
■ :jJompre«"-nimisiä, puusta ja feno-
liformaldehydihartsista valmistettu-
ja tuotteita. Viime vuosien äkilli-
sesti herännyt kiinnostus muovi-
puuhun johtuu siitä,, että radio-
aktiivisen säteilyn, lähinnä gamma-
säteilyn, on todettu soveltuvan ka-
talysoimaan eräiden nestemäisten
tai Kaasumaisten muoviraaka-ainei- i wiestoll°
;len polyincioiniia puussa, Näissä I
•1'K.i i hdysvalloissa elia Neuvosto
liitossa- niriO-luvuii lopulla aloite
unasa tutkimuksissa on ..saatu 1111ti
myönteisiä tuloksia, että myös mui-
den maiden tutkimuslaitokset ovat
ottaneet aiheen ohjelmaansa. Suo-
men lähinaapureista ainakin Tans-
kassa ja Ruotsissa suoritetaan tä-
mänlaatuisia tutkimuksia. Suomes7;
sa on professori Miettisen johtama
ryhmä suorittamassa saman alan
lyötä.
Synteettisen polymeerin yhdistä-
minen puuhun parantaa monia
puun ominaisuuksia, nimeomaan
muodonpysyvyyttä ja kovuutta.
Esimerkkinä mainittakoon, että
40 % muovia sisältävän koivun omi-
naisuudet ovat seuraavat: -
Kovuus on 5—7 kertainen alku-
peräiseen puuhun verrattuna. Isku:
lujuus on" noussut parillakymme-
nellä prosentilla. Puristusmurto-
lujuus syiden suunnassa on yli
kaksinkertainen ja vetolujuus lä-
hes kaksinkertainen. Ominaispaino
nousee yli yhden, eli puu on tul-
lut vettä raskaammaksi.
Kulutuskokeet osoittavat muovi-
puun. tilavuuskulumisen olevan
noin puolet alkuperäisen puun vas-
taavasta arvosta, mikä ominaisuus
yhdessä suuren kovuuden kanssa
saattaa tehdä muovipuusta. hyvän
parkettimateriaalin.
Säilytettäessä puukappaleita vuo-
den . ajan ulkona maahan haudat-
tuina tavallinen koivu muuttui peh-
meäksi ja hauraaksi pilaantuen si-
ten täydellisesti, kun taas muovi-
puu kesti jotenkin entisellään mul-
lan aiheuttamaa pinnan tummene-
mista huomioon ottamatta.
Oluen ja viinan
hinnat nousevat
Toronto. — Oluen, viinin ja vii-
nan hinta kohosi taas Ontariossa
muutamalla sentillä, johtuen liitto-
hallituksen myyntiveron korotuk-
sesta joka tuli voimaan tammikuun
toisena päivänä tänä vuonna.
Oluen hinta kohosi yhdellä sen-
tillä kuuden ja kahdentoista pul-
lon eriltä. Lasiolut nousi 13 sent-
tiä tynnyrin puolikkaalta.
Uudet viinin ja viinan hinnat
astuvat voimaan helmikuun ensim-
mäisenä päivänä, joten näiden ko-
rotusten perusteella $7 pullosta pe-
ritään $7.04, $6 pullo $6.03, $5.50
pullo $5.53 ja $4.60 pullo $4.62;
Nämä hinnat astuvat voimaan hel-
mikuussa kun nykyiset varastot on
loppuunmyyty.
iimiiiiiiiiMiiniiiiiiiiiiiiiiiiiiM^
PERHEEN NUOREMMILLE
(iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiuiih
What Calendar?
ETELÄ-AFRIKASSA 3 miljoonaa
valkoista hallitsee 13 miljoonaa vä-
rillistä. Maa-alasta näillä 13'miljoo-
nalla eli 68 'cilla maan asukkaista
on 13 % loppu kuuluu valkoiselle
iiii
Nam naiirh. .niuitei ■ svä-rä, sano
sil'i!'.oi..
Koski Tl.
(Part 2)
THE SIMPLEST
Mankind's first ,and simplest and
most convenient, solar calendar
that did notdepend on the phases
of the moon was introduced in
Egypt.more than 6,000 years ago.
It consisted of twelve months of
thirty days each plus five days at
the end of the year. This calender
with the intercalary day in leap
years has prevailed to this day
among the Gopts, the descendants
of the ancient Egyptians, and in
Ethiopia.
Europe, unfortunately, xadopted
the_ less convenient Julian and
later- Gvegorian calendar with
months of different" durätion. The
Moslem countries on the Middle
East still live by the lunur calendar,
Mohammed, the founder of
Islamism, forbade the faithful to
add tho intercalary month to the
lunar calendar. And this isolated
the followers of Islam still more
from people of otherfaiths.
MOHAMMED AN CALENDAR
According to Mohammed, a
month began on the evening.when
the thin crescent appeared in the
sky. The first and ali the odd
months of the lunar calendar have
30 days and the others — 29. The
total comes to 354 days, or eleven
days less than in a sölar year. But
ADa Had a Very Nice Xmas
Dear Irja-täti, boys and girle.
Now that Christmas has passed
we can start looking forvvard to
St. Valentine's Day. I hope that
everyone had enough to eat on
Christmas Day. I sure did and I'm
satisfied with the gifts I received
Our holidays started on Dee. 22nd
when we had a party at school. Two
days before school closed for the
holidays, my teacber showed mine
and Annette's class films taken on
his trip to Europe last summer.
They were really nice and I
wouldn,t mind seeing them again.
Also before I forget I vvould like
to thank Irja-täti for the dollar
she sent me.
I might not see the Sr. Piilos
for a\vhile soi hope they see my
letter. I wou!d like to thank them
for the exciting book they sent me
for Xmas. It \vas so good that once
1 started to read it I couldn't stop.
A big "Kiitos" to Grandpa and
Grandma for their gift.
I wish--a Happy and successful
New-Year-to-. Irja-täti, Aili and Ed.
the Chas Palos and everyone else.
That s ali for now.
Aila Alanan.
Silver Mtn.
Syytteeseen
nuorten takia
Polusi - syyi laa -Prospect. Billiard
pelipaikan harjoittajaa Ted Todaa
alaikäisten laskemisesta pelihuo-
nee.seen. lian loutuu vastaamaan
asiasta ..oikeudessa tammikuun 18 \
pai vh ia.v. kahdeksan poikaa. |Oiden
i ii t. o v; 11 ! f) 17. v a 1 i 11 ä I u 1 -ev a t es i i n •
tyinään todistajina.
Sivey.-polnsiviikailija - George
Nault sanoi, elia alle 18-vuotiaila
jotka tavataan - pelihuoneissa, voi
I daan asettaa rikoksesta syytteeseen
K C O L L U T
Sirkka Mäensivu
(o.s.. IMItSKANEN )
kuoli kotonaan Hagar Tounshi-
pissa, sunnuntaiaainuna, lammi-
kuun 8 pnä 191)7, ollen 55 ikä-
vuodellaan.
Lähinnä suremaan jäi miehen-
sä Verne Miientuvu, kaksi ty-
tärtä mrs. Arvo Leppänen (Syl-
via) VVahnapilaessa ja mrs. Paul
Leppänen (Marleen) Sudburyssa;
'siskonsa Aino Pirskanen ja vel-
jensä Pctev Torontossa sekä
viisi lastenlasta.
Vainaja lepää Jackson & Bar-
nard hautaustoimistossa, 233
Larch St. Hautajaiset toimite-
taan toimiston kappelista, tors-
taina klo 1.30 ip. Park Lawn
liautausniaahan.
KLOLL UT
Viola Astrid Blair
mjv Viianen)
kuoli kolonaan AbbotsfordLssa,
H. C. tammikuun G pna 1967, pit-
källisen sairauden murtamana 36
vuoden ikäisenä.
Lähinnä suremaan jäivät mie-
hensä Robert, tytUirensa Chris-
tine ja poikansa Bertram sekä äi-
tinsä Hilma Haapala Sudburyssa
ja veljensä Albert Viianen Chelms-
fordissa.
Ilaulau k toimitus .suoritettiin
maanantaina, tammikuun 9 pnä
1967, kello 11 aamupäivällä Hfen-
derssonin hautaustoimLstosta^Ab-
botsford, B. C. ._—>,-■
Annette Had a Good Xmas
this is what happen^s.
If the year commences in spring,
say on Marsh 21 by our calendar,
the next New Year " cpmes on
March 10 and in another seven
years it will retrogress to the be-
ginning of Winter — to Decdmber
25. In this calendar*'/tKefe'-'''are no
Winter, spring, siimhier^'' and
autumn months. The New Year"
simply ( moves froiir ''''sftting to
autumn,' summer, and''riturns to
spring in about 32-33 years.
The Mohammedan-^-ty/nar ca-
lendar counts the 'tirne rtrbih the
year of the hejira fMbhäinnied's
flight from Mecca to Medina) —
on the night of July l^irt-ihe year
A. D. 622, according\W'the 'Julian
calendar. The presteht 'Möhamme-
dan year (1384) will. end On May 1
(Gregorian calendar).and the year
1385 will begin on Vfä^/fr
The lunar (iSmm^Motdng
ti me from the year &fr*fltf ^hejira
is in use in Algeria, Jordan, Iraq,
the Yemen, Kuwait, the Lebanon,
Libya, Morocco, the United Arab
Republic. Saudi Arabia, Syria, the
Sudan, Tunisia, and other Moslem
countries. In some of them, ho\y-
ever.it differs slightly, (by the
nuraber of days in the montb,
leap year, etc), and this naturally
complicates still more the dating
of events.
(Continued)
Helvi Had a Nice Xmas
Dear Irja-täti, boys and girls.
Hello. I hope everyone had a
very nice and enjoyable Xmas and
holiday. I certainly did.
I would like to thank Irja-täti
for the dollar. It came in very
handy I only spent about ha|f of
it. For Xmas I got a shoulder strap
purse horse model ahäVjfbts more.
When we go back. tp school,
those terrible litäer'"tffst papers
await us. It seems we are forever
having an exam of some sort.
For eomposition , we had do .3
stoi ies on Eskimos. Mine were very
well done or so the teacher said.
The novellette the longest one was
the best. Perhaps 1*11 send it in if
Irja-täti would like to have it
printed.
We have had over 30 days of
rain. "No snow: I wonder if we'll
get a ny at alL Weil I,had better
go now. Happy New Year every-
one.
Helvi Taulu
Whonnock B. C.
Eila's New Year's
Resolution
Dear Irja-täti, boys and.girls.
I am sorry that haven't written
Dear Irja-täti. bovs and girls. j 10 tnank >'ou yet but 1 have been
I would like to thank Irja-täti I bl,s>'- Thank. y°u. very m™h {oT_
verv much for the dollar she sent
Tilatkaa
Vapaus!
KAIKKNIjAISTA
ja
RAKENNUS-
TARPEITA
SÄHKÖ- ja PUTKITUS-
TARPEITA - MAALIA
kohtuullisin hinnoin
RICHARD LAKE
LUMBER
& Huildcrs Supply Ltd.
PUH. 673-8487
Posii: Sile 8. R. R. 3. Sudbury
Maantie 69 etelään
Richard Lake
Netta Muskett-sarjan
TUNNELMALLISET ROMAANIT^
ANNA TAKAISIN EILISPÄIVÄ
253 sivua Hinta sid, $3.85
Alison-on kahdenkymmenen ikäinen, kaunis ja syvästi rakastunut
Oiles Pa'rawiiyhin,' jolla on jo harmaa tn ohimolla. Kun Alison tuo
g:>mu tnsiminjilstä kertaa vierailulle kotiinsa, hänen äitinsä pyörtyy
mic-livn nalides.saan.-■ ■
KEVÄÄN LIEKKI
287 siviia ^ esHinta sld. $2.50
Vitlloittiiva larina tyNisl.ii, Joka ei tinkinyt toiveistaan ja jonka rak-
kaudcnpoliiilla oli niMtkia tavallista enemmän.
MYRSKYN MENTYÄ
-244 sivua _ - _ Hinta sid. $2.60
DramaattLsen Jännittävä rakkaustarina.
Iin k k n us mi nauselle yhtä välttämätön kuin ilma. jota hän hengit-
tää. Multa fitii tavolteilcssaan Paula aavistamattaan ajautui järkyt-
tävän -murhenäytelmän veikkoon,
KULTAISTA VILJAA
287 sivua - Hinta sid. $2.60
Kaunis Sandra oli voittanut Bnrneyn rakkauden — mutta väärän
niinen ja viuirän hvnkilöllisyyden turvin. Mitä tapahtuisi, kun mies
m\s\ tietää kaiken hänestä : . . ?
SINÄ .OLET ELÄMÄNI
233 sivua - Hinta sid. $2.50
Tarina lylöstii joka rohkoasti 'lähtee cl,slinniin onneaan vieraasta
maanosasta.
TILATKAA OSOITTEELLA:
VAPAUS PUBLISHING CO. LTD.
P. O. BOX 69 SUDBURY, ONT.
me.- I hope that Irja-täti and every-
one else had a Merry Christmas and
I hope that Santa was good to
everyone.
On Dee. 22nd we had a party at
school and for an exchange gift. I
got a hook and a small diary. I got
so many gifts I won't start riaming
them ali. Many thanks to Grandma
and Grandpa and the Sr. Piilos for
their giits. On January the 4th
my brother Arnold will be Ieaving
for New Brunswick again. It has
been nice to have him home.
Bye for now and next time I
will write more. I wish Irja-täti and
ali the boys and girls and every-
one else a Happy New Year.
Annette Alanen
Silver Mtn.
Hävittäjä nousee v
pystysuoraan
Moskova. — Neuvostoliitossa on
kehitetty uusi kiihdylinlaite, jollai-
sen avulla suihkutorjuntahävittä-
jät pystyvät nousemaan lähes pys-
tysuoraan ilmaan, tiedotti kommu-
nistinen nuorisolehti Komsomols-
kaja Pravda torstaina. '
Lehden mukaan keksintö lyhen-
tää koneen 18 km:n nousumatkaa
kymmenkertaisesti ja saa koneen
nousemaan stratosfääriin hetkessä
Lehti ei laiiUmkaan kertonut, miten
laite toimii tai kuinka moneen ko-
neeseen sellainen on asennettu.
Kuvauksesta päätellen laite on jon-
kinlainen raketti, joka sinkoaa ko-
keen ylös pian kentältä nousun
jälkeen.
the card and dollar. For Xmas I
got just what I wanted,. I got a
sevving machine "with thread,
needles, batteries and. a doll with
clothes I have to sew. I can operate
it two different ways with the fopt
peddle, or the handle. I got a
sweatshirt also.
Kenneth's class is sponsering a
bottle driVe and they bring ■ them
to the store to raise some money for
trip to Ottawa.
This is ali for now" bye. Yours
sincerely.
Ella Luoma
PS. My New Year's resolution is
that I'm going to try and write
every week.
Kielo Suomen
kansalliskukaksi
Helsinki. — Itsenäisyysjuhlavuo-
den 1967 neuvottelukunta on päät-
tänyt pitämässään juhlakokoukses-
sa suosittaa Suomen kansallisku-
kaksi kieloa (convallaria majalis).
\;iime elokuussa suoritetussa äänes-
tyksessä, jonka Yleisradio järjesti,
sai kielo 58,9 % äänistä. Luonnon-
varaisena kielo kasvaa Suomessa
aina Kemijärven korkeudella asti.
Irja-tädin
postilaatjp^o
Dear Boys and girls. ./
Today we have a very nlc*"perheen
nuoremmille with four • letters tjS
this osasto. Thank you':Eila, Helvi,
Aila and Annette. '"'. • ...
Everyone had a nicörChristmas
and a good holiday, and'now will
settie down for 'serioUs schopj
work. - . ' •■ -'
Thank you very mucb-=-Helv»- I
would be only too pleasäd.to have
you send your story on Eskimos
to us. I'm quite sure ali the read-
ers of this page would enjoy read-
ing it. So do send it to us for print-
ing. Perhaps some of the others
who write to this page have some
school eomposition they would
send in. So please take note ali
of you.
Happy Birthday Greetings to.
two of our members of this osasto.
Aila Alanen will be eleven years
old omthe 16th and Ronald Jäntti
will also bc eleven but on the 19thk
Thank you very much for the,
Christmas cards that, i'«'received..
Bye for now and until next weefc
again kuulemiin. .
Irja-täti.
771904