Saattoi siten molemmat vanhat puolueet kiusaAiseen
asemaan - NDP:n vaalikampanjan tappio T45,(
Toronto — Uuden demokraattisen
puolueen — NDP:n — ontariolais-
johto saattoa viikon vaihteessa mo-
lemmat vanhat puolueet kiusalli-
seen asemaan julkaisemalla oman
tiliselostuksertsa juuri pidettävistä
Ontario maakuntavaaleista.
Julkaistu tilikertomus osoittaa, et-
tä puolue 'käytti lokakuun 17 päi-
vänä suoritettujen vaalien hyväksi
noin $80,000 ja~että tästä summasta
on maksamatta eli lainoina $45,000.
Sen lisäksi tiedostettiin, että osa-
puilleen samansuuruinen tappiosum-
ma on maksamatta Ontariossa puo-
lueen operatiivisista eli normaalisis-
ta menosita. Kaiken kaikkiaan puo-
lue on vaalikampanjan päättymisen
jälkeen $88,776.94 "punaisen" eli
tappion puolella.
Tämä yksityiskohtainen tiliselos-
■tus.— mjnkäla*Jta asiakirjaa van-
hat puolueet eivät ole koskaan vie-
lä julkaisseet —< esitettiin viikon-
vaihteen aikana pidetylle NDP:n
maakuntaneuvostolle, mikä kokous
oli avoin sanomalehtien edustajille.
Johtuen kertyneiden velkojen ai-
heuttamista talousvaikeuksista, ND
P aikoo vähentää palkkalistalla ole-
Lähes 3 miljoonaa
työtöntä USAssa
Washington. — Työttömien luku
nousi .Yhdysvalloissa lokakuussa
suurimmaksi kahteen vuoteen, il-
moitti maan työministeriö.
Ministeriön ilmoituksen mukaan
työttömien luku oli lokakuussa 2.
951.000 eli 200.000 enemmän kuin
syyskuussa. ■
Ei ranskalaisia
aseita lähi-itään
Pariisi. — Ranskan ulkoministe-
ri Maurice Couve de Murville il-
moitti viime viikolla maansa estä-
vän edelleen "ilmeisesti hyökkäys-
tarkoituksiin" valmistettujen asei-
den toimitukset lähi-itään.
Hän mainitsi samanaikaisesti
Vietnamin sodan olevan ehkä suu-
rin este suurvaltojen lähiidän krii
sin ratkaisuun tähtäävien yhteisten
ponnistelujen tiellä. Ratkaisuun voi-
daan kuitenkin päästä vain kaikkien
suurvaltojen yhteisellä ponnistuk-
sella, hän tähdensi.
via toimitsijoitaan. Se ed ota toisia
tilalle kun kaksi sen yhdestätoista
täydellä palkalla toimivasta järjestä-
jästä jää pois toimestaan ja ensi hel-
mikuussa vähennetään järjestäjiä
vielä kahdella.
Suhdannetyön tekijäin johtaja
Ken Goldstein, joka oman lausun-
tonsa mukaan aikoo jäädä pois puo-
lueen palveluksesta, siten vähentäen
osaltaan palkkalistalla olevien luku-
määrää. Goldsteinin vuosipalkka
on $9,500.
Täydellä palkalla,toimiville järjes-
täjille puolue maksaa $7,50049,000
vuodessa.
Yllämainituista työvoiman vähen-
itämissuunnitelmista koituu näin-
muodoiri melkoinen säästö ja sen li-
säksi NÖP:n johto on vakuuttunut,
että vaalialueosastojen, uräoiden ja
yksityisten kannattajien lisääntyvien
ponnistelujen avulla vaalikampan-
jasta koitunut velka voidaan maksaa
melko lyhyessä ajassa.
Puolueen rahastonhoitaja Edward
Phillips osoitti julkaisemassaan tili-
selityksessä, että NDP:n pääasialli-
semmat tulot ko. tilikautena saatiin
seuraavista lähteistä: "Puolueen jä-
seniltä $64,750.30; kannatusjäsenten
lahjoituksista $107,074.52 ja ammat-
tiyhdistyksiltä $25,650; ammattiyh-
distyslhttpjen liittomaksu (2 senttiä
jäsentä kohden kuukaudessa) $33,-
933; järjestämisrahasto! ah joituksi a
$22,254.08 ja muista lähteistä $3,-
120.25.
Vaikka NDP avasi kokouksensa
sanomalehtien kirjeenvaihtajille ja
antoi siten yksityiskohtaiset tiedot
vaalivaroistaan ja niiden käytöstä,
vanhat puolueet, joilla näyttää ole-
van jotakin salattavaa siitä, mistä ja
miten ne varansa hankkivat, liberaa-
li- ja konservatiivipuolueiden maa-
kunnalliset puhemiehet selittivät
asiallisesti puhuen etitei niillä ole
aikomustakaan vaalitulojensa lähtei-
tä julkaista ellei laadita lakia, mikä
tekee tällaisen toimenpiteen välttä-
mättömäksi.
Liberaalipuolueen johtaja Robert
Nixon sanoi, että hänen puolueensa
avaa ilomielin tilikirjansa suuren
yleisön nähtäväksi jos laaditaan
maakunnallinen laki, jonka mukaan
kaikkien puolueiden täytyy julkaista
"täysin tarkastetut tilikertomuksen-
sa."
Konservatiivipuolueen maakunta-
järjestön presidentti Elmer Bell sa-
noi ettei hän näe paljoakaan hyö-
tyä tiliselostusten julkaisemisessa
siksi että monet tekijät maksavat
rahaa ja ehdokkaat voivat käyttää
varoja mitkä eivät ilmene tiliselos-
tuksessa.
NDP:n rahastonhoitaja Phillips
sanoi, että vaalitappion aiheuttama
finanssipulma on vakava mutta sa-
malla hän esitti katsantonaan!, että
tämä pulma tulee pian ratkaistuk-
si. ■ '■'
Samalla tJedoitettiin että NDP:n
maakuntakomitean 23 jäsentä ovat
kukin allekirjoittaneet: $25,000 vek-
selin pankkilainaa vastaan.
Fomani räjähti
paljain alla
Toronto. Pommi räjähti viikon
lopulla Myer Rush'ln patjan alla ja
vahingoitti häntä niin pahoin, että
Toronton General Sairaalan virkai-
lijat antoivat häneUe ainoastaan 10
prosentin tilaisuuden eloonjäämi-
sestä.
Palokuntalaiset löysivät Rushin
lattialta alastomana ja verissään,
koettamassa saada' oven yö-lukkoa
auki. }
uHän voihki, auttakaa minua, oi
auttakaa", sanoi palokapteeni John
Bird. . '
Pommi oli asetettu vuodelaatikon
ja patjan väliin. Poliisit sanoivat,
että Rush todennä$cöiseseti nukkui
sen päällä monta tjuntia ennenkuin
se räjähti. j
Canadan 100-vuotispäivän, Vapauden kultavuoden ja Suomen itsenäistymisen SO^vuotispäivän kunniaksi
yysi pres. Johnsonia
etnam-kysymysl
"Jotakin on mennyt Vietnamissa väärin" ja itse
presidentti ei ole voinut selittää tilannetta
Verot kohoa
ensi vuonna
Verojen "väliaikaista" korottamista' sanotaan
inflaation vastustamismen«itelmäksi
NDP:n Ontarion neuvosto
torjui kansallistamisen
Sen sijaan suositellaan -vain DOSCOh
työläisten uudelleen harjoittamista
Toronto. — Uuden demokraattia
puolueen (NDP:n) Ontarion neu-
vosto hylkäsi viikonvaihteen koko-
uksessa ehdotuksen, että liittohal-
lituksen tulisi ottaa korvauksetta
haltuunsa Dominion Steel and Coal
Corporationin (DOSCO) Sydneyn
laitokset ja pitää ne käynnissä.
Sen sijaan mainittu NDP-neuvos-
to ehdottaa, että kaikkien . asiaan
k u ui u v i en hallintoportaiden
tulisi antaa takaus siitä, että sen
alueen asukkaat eivät tule kärsi-
mään Yhtiön tiedonannosta, jotta
Sydneyn tehtaat (N.S.) suljetaan.
Tämä päätöslauselmaehdotus —
ainoa mikä tästä asiasta hyväksyt-
tiin 2-päiväisessä kokouksessa —
lähetetään Ottav/assa ensi viikolla
kokoontuvan NDP: n kansallisen
neuvoston käsiteltäväksi.
NDP:n maakuntaneuvosto, missä
on yksi edustaja Ontarion kustakin
vaalipiirijärjestöslä, on puolueen
korkein elin edustajakokousten vä
lisellä" ajalla. Kokoukseen osallis-
tui kuutisenkymmentä edustajaa.
Ehdotuksena DOSCOin laitosten
kansallistamiseksi esitti Saciboro
East vaalipiirijärjestöä neuvostos
sa edustava Donald Nicholson. Hä-
nen esittämänsä päätöslauselmaeh-
dotus arvostelee DOSCOa tyrmistyt-
tävästä vastuunalaisuudettomuudes
ta Nova Scotian kivihiiliteollisuu-
dessa sekä Wabanan ja Sydneyn te-
rästeollisuudessa.
Siinä ehdotettiin, että hallituksen
tulisi pitää Sydneyn tehtaat käyn-
nissä ja uudenaikaistuttaa ne, ja
että laitokset otetaan hallituksen
haltuun mitään korvausta maksa^
matta nykyisille. omistajille. Maa-
kunnallisen komitean jäsen Lynn
Williams sanoi, että puolueen ei
pidä omaksua ohjelmakseen sitä,
että joka kerta kun joku teollisuus-
laitos joutuu vaikeuksiin, pulma
ra Ikäistään työntämällä valtion va-
roja sen hyväksi. Hän sanoi:
"En ole varma voimmeko tavoi-
tella edes ensimmäistä ratkaisua
tietämättä ensiksi, voiko terästeol-
lisuus siellä toimia."
Hän suositteli "parempana mene-
telmänä" sitä, että hallitus järjestää
joukkomittaisen työläisten uudel-
leen harjoittamisen uusiin teolli-
suuksiin alueen paremman kasvun
hyväksi. Kaikki" paitsi 3f-edustajaa,
ryhtyi kannattamaan hänen kan-
taansa asiassa.
Ottawa. — Liittohallituksen raha-
asiain ministeri Mitchell Sharp tie-
doitti perjantaina, että veroja koro-
tetaan ensi . vuonna — tarkoituk-
sella vastustaa inflatorista kehi-
tystä.
Hän sanoi alahuoneen istunnossa,
että lakiehdotus verojen korotta-
miseksi esitetään keskusteltavaksi
marraskuun lopulla. Mr. Sharp sa-
noi, että tämä verokorotus on väli-
aikainen toimenpide.
Mitään tietoja ei annettu hetikoh-
taisesti siitä kuinka paljon verot
kohoavat ja mitkä verot nousevat.
Tavallisesti luotettavista lähteistä
saatujen arviointien mukaan vero-
jen korotus tulee tapahtumaan
melko laajassa mittasuhteessa.
Samalla kertaa mr. Sharp sanoi,
että vastaavasti siinä määrin, kuin-
ka suuressa mittakaavassa otetaan
täytäntöön kansallinen sairashuolto,
tulevat verotkin kohoamaan. Hal-
litus on antanut lupauksen, että se
maksaa heinäkuun 1 päivästä 1968
lukien maakunnille puolet sairas-
huoltopalvelusta, mikä vastaa liit-
tohallituksen asettamat vissit kel-
poisuusvaatimukset. Mr. Sharp on
viimeaikaisten lausuntojensa yhtey-
dessä antanut ymmärtää; että aina-
kin hän henkilökohtaisesti olisi iloi-
nen, jos maakunnat eivät kiirehtisi
tämän tuiki tärkeän sairashuolto-
palvelun täytä ntöönpanemisessa.
Osakemarkkinoilla tapahtui heti
osakkeiden nousua kun tuli tieto
tästä verojen kohottamissuunnitel-
masta.
Erään talousasiain änalyseeraajan
kerrotaan sanoneen että kauppapii-
reissä tervehditään hetkellistä vero-
korotusta, sillä mikä tahansa toi-
menpide, mikä rajoittaa liittohalli-
tuksen toimesta lainaamista ja pi-
dättää kulutusta, auttaa inflaatio-
kontrollia ja vakauttaa rahamarkki-
noita. ■
Verokorotustoimenpide on erot-
tamaton osa ohjelmasta, mikä pyr
kii estämään infläatiomaisen hinto-
jen kohoamisen, mitä on nyt tapah
tumassa Canadassa, sanoi mr.
Sharp ja hän väitti:
"Hintojen ja palkkojen nousu-
määrä, vaatii pidättämistä finanssi-
ja muilla toimenpiteillä-
Oppositiojohtaja Michael Starr
sanoi tämän toimenpiteen aiheutta-
van kaaosta liikemiespiireissä.
Mr. Sharp sanoi että verojen ko-
rotus ja muut toimenpiteet johta-
vat siihen, ettei liittohallituksen tar-
vitse lainata $750 miljoonaa enem-
pää. Aikaisempien arviointien mu-
kaan hallituksen olisi pitänyt lai-
nata $1.500 miljoonaa.
Hän sanoi myös, että sairashuol-
tolain aiheuttamista mahdollisista
menoeristä huolimaita liittohalli-
tuksen ' budjetti aiotaan pitää
$10,3 miljardin puitteissa, mikä
tarkoittaa, että valtion menot li-
sääntyvät ensi vuonna edelliseen
talousvuoteen verraten 4.5 -prosent-
tisesti eli puolella siitä määrästä
millä valtion menot ovat viimevuo-
sina keskimäärin'lisääntyneet
Willaimsburg, Va.— Eräs epis-
kopaalinen pappi loi sunnuntaina
saarnatuolissaan katseen president-
ti Lyndon B. Johnsoniin ja esitti
pyynnön, että presidentti antaisi
"jonkun johdonmukaisen ; ja suora-
sukaisen selostuksen" Yhdysvaltain
sekaantumisesta Vietnamin asioihin
Kysymys sai jossakin määrin ir-
vokkaan luonteen sen johdosta kun
presidentti Jonson lopetti lauantai-
iltana puhujamatkan, jonka yhtey-
dessä hän matkusti 5,100 mailia ja
piti 7 puhetta Vietnamin kysymyk-
sen "selvittämiseksi".
Presidentti Johnson.istui perhei-
neen Bruton kirkossa kun Rev.
Cetesworth Pinckney Lewis keske-
ytti saarnansa maailman ongelmis-
ta esittääkseen kysymyksen Vietna-
min sodasta.
"Poliittiset monitahoisuudet se-
kaantumisesta siihen julistamat-
tomaan sotaan ovat siksi hämään-
nyttäviä, että pelkkä kysymyk-
sen esittäminen tuntuu röyhkeydel-
tä," hän sanoi. "Mutta koska miltei
yleisenä käsitteenä on, että Viet-
namissa on mennyt jotakin väärin,
käsityskanta minkä perinteellisesti
meille myötämielisten maiden joh-
tajat, sekä johtavat sota-asiain eri-
koistuntijat ja tavalliset amerikka^
laiset ovat omaksuneet — me ap-
rikoimme, voitaisiinko antaa joku
johdonmukainen ja suorasukainen
selitys loukkaamatta sitä, mitä ta-
hansa sotilaallisia ja poliittisia etui-
suuksia meillä on.?"
Noin 500 henkilöä kokoontui kir-
kon edustalle nähdäkseen president-
ti Johnsonin perheineen menevän
kirkkoon ja tulevan sieltä ulos.
Mielenosoittajat huusivat kuoros-
sa "Rauha, rauha" presidentin men-
nessä kirkkoon ja tullessa sieltä
pois:
Kirkkoherira Lewis selitti myö-
hemmin, että hän ei saa koskaan
enää näin hyvää tilaisuutta tällai-
sen (kysymyksen esittämistä varten
asiasta mikä vaivaa häntä. "Henki-
löllä ei ole monestikaan tilaisuutta
sanoa Yhdysvaltain presidentille
mitä hän asioista ajattelee", hän se-
litti.
Poistuessaai kirkosta pres. John-
son hymyili kirkkoherralle ja mu-
tisi ."kiitos."
Kirkkoherra Lewis teki kuiten-
kin tiettäväksi niin saarnansa yh-
teydessä kirkossa kuin sen jälkeen-
kin, että hän henkilökohtaisesti ei
välttämättä vastusta sekaantumista
Vietnamin asioihin. Kuten useim-
mat amerikkalaiset hän sanoi "kä-
sittävänsä", että on "tarpeellista
tukea johtajaamme?"
Mutta hän sanoi kuitenkin olevan-
sa syvästi huolissaan siitä 'kun kan-
sakunnalle ei ole annettu riittäväs-
ti selostuksia Vietnamin asioihin se-
kaantumisen yhä syventymisestä ja
myös niistä hämmästyttävistä tie-
doista, mitä on Vietnamin sodas-
ta annettu.
Hän sanoi pitävänsä erikoisen va-
litettavana sitä kun enemmistö kai-
kista maista katsoo, että USA:n
sekaantuminen Vietnamin asioihin
edustaa jonkinlaista uutta kolonia-
lismia.
Vastauksena kysymykseen, tarkoi-
tiko hän saarnassaan, että presi-
dentti on epäonnistunut sotaan
osallistumiseen 'liittyvien seikkojen
selvittämisessä, mr. Lewis sanoi:
"Kyllä tarkoitin. Minusta tuntuu
siltä."
UUSNATSIEN TAVOITTEENA VANHAN
SAKSAN VALTION "UUDISTAMINEN"
Uusi Adolf sanoo Itävaltaa vain ''keksinnöksi" ja
laulattaa kannattajillaan 'laitonta kansallislaulua
VIIME TIEDOT
Washington. — Maananiai-iliana Yhdysvaltoihin vierai-
lemaan saapunut Japanin pääministori Elsalta Sato keskus-
telee tänään ja keskivikkona presidentti Johnsonin ja hänen
hallitusminisleriensä kanssa.
Tokio. — Vietnamin rauhan hyväksi toimiva japanilais-
komulea iiedoitii maanantaina/- että Yhdysvaltain seitsemän-
nen laivaston lentokoneiden emälaivan Intrepidin neljä misft-
tä on karannut sen vuoksi kun he vastustavat Vietnamin so-
taa. Mainittu komitea Iiedoitii häiden sotilaskarkurien pyytä-
neen turvapaikkaoikeutta Japanista tai miltä tahansa muulta
ei-soiäa käyvältä maalta. Yhdysvaltain laivaston upseeristo
iiedoitii, että neljä miestä oli ilman lomaa poissa kun Inire-
pid lähti lokakuun 25 pnä Japanista Vietnamin vesistölle.
Ottawa. — Terveysministeri Allan MacEachenin usko-
taan aloittavan tämän viikon aikana alahuoneen terveys- ja
huoitokomttean tutkimuksen tupakoinnista ja sen vaikutuk-
sesta terveyteen. Terveysministeriön omat tutkimukset viit-
taavat siihen, että savukkeiden poliolla ja kuolevaisuudella
on syy-yhteydet, mutia hän ilmeisesti haluaa saada selville
alahuoneen yleisen mielipiteen, ennen kuin asian johdosta
esitettiin lakiehdotus.
Shulman nukkui
varkaat ahkeroivat
Toronto. — Varkaat murtautui-
vat etuikkunan läpi Tri. Morton
Shulman'in Russell Hill Rd. var-
lella sijaitsevaan-hienoon taloon ja
veivät mukanaan kuusi maalausta,
arvoltaan noin $77,000.
Shulman vaimoineen nukkui koko
ryöstön ajan. "He eivät saa niistä
kahta senttiäkään/' sanoi Shulman,
koska ne ovat rekisteröitynä taide-
kauppiailla. Yksi niistä on ranska-
laisen RenoirMn maalaus.
Shulman, joka: on Suur-Toronton
entJjnen kuolemansyyntutkija ja
nykyinen NDP'n jäsen lainlaatija-
kunnassa, sanoi .että hänen talos-
saan on hälytyssysteemi ja vahti-
koira. Ei kumpikaan hälyttänyt.
Kokoelma vanhanaikaisia tasku?
kelloja, maailman parhaita oli jä-
tetty koskematta.
Kadoksissa olevat kuvat ovat, nel-
jä Krieghoff öljymaalausta, Renoir
öljymaalaus ja Vlamink kivipaino-
teos, kaikki, paitsi yksi Krieghoff'n
öljymaalaus, olivat pieniä ja hel-
posti kannettavia. Suurempi Krieg-
hoff tuotti varkaille vastusta. He
joutuivat siirtämään huonekaluja;
päästäkseen siihen käsiksi.
Mini-hameet
syntipukkeina!
:t
Tokio. — Seksi rikokset nousivat
17 prosenttia tammi ja syyskuun
välillä, sen jälkeen kun1 Japanilais-
tytöt alkoivat käyttää mini-hameita,
sanottiin poliisien mini-hameet ja
seksi-rikos raportissa.
Yhteensä 2,627 seksi-rikosta ra-
porteerattiin Tokiossa ensimmäisen
yhdeksän kuukauden aikana tänä
vuonna, joka on 448 enemmän kuin
samalta ajalta viime vuonna;
Hanover. — Uusnatsilaisuudes-
taan tunnettu oikeistopuolueen, Kao
sallisen demokraattipuolueen uu-
deksi johtajaksi edellisenä päivänä
valittu Adolf von Thadden sanoi
sunnuntaina seuraajiensa voimak-
kaiden suosionosoitusten säestä-
mään, että Saksan isänmaa on muo-
dostettava uudelleen.
Puhtien mainitun äärioikeislopuo-
lueen edustajakokouksen päättäjäis-
istunnossa mr. von Thadden antoi
samalla varoituksen, että Kansalli-
nen demokraattipuolue on tiellä,
mikä johtaa valtaan.
Hänen vetoomuksensa perustana
oli kiihkokansallismielinen esitys
"nyt palasina" olevan Saksan uu-
distamiseksi, kuten von Thadden se-
losti. Juuri mitä hän tällä tarkoit-
taa, sitä ei von Thadden selittänyt
yksityiskohtaisesti.
Mutta kirjeen vaintajille hän
sanoi, että Saksan alue koostuu
seuraavista "osista": Itä- ja Länsi-
Saksa, Itävalta, Sudeetinmaa, Etelä-
Tyrol ja Saksan entiset alueet Oder-
Neisse linjaan itäpuolelta. Hän sa-
noi Itävallan kansaa "keksinnöksi".
Samalla kertaa von Thadden sa-
noi uusnatsipuolueen pyrkivän sii-
hen, että "lopetetaan Saksan häpeä"
kahdesta maailmansodasta. Puolu-
een hyväksymässä ohjelmassa sano-
taan, että vuosikymmeniä ylläpi-
dettyä Saksan kollektiivisesti syylli-
syydestä on tehnyt Saksan raaja-
rikoksi. Kansallinen demokraatti-
puolue hylkää siis ajatuksen esim.
Hitlerin Saksan sotasyyllisyydestä.
Von Thadden sai lauantaina rat-
kaisevan voiton puolueen aikaisem-
masta johtajasta Fritz Thielenistä.
Heidän .välillään on käyty vuoden
päivät kiihkeätä valtataistelua aina
oikeusjuttua myöten. Von Thadden
tuli nyt valituksi puoluejohtajaksi
1.293 äänellä. (Kokouksessa sano-
taan olleen 1,384 edustajaa.
Mr. von Thadden sanoi lopetta-
jaispuheensa yhteydessä että . hä^
nen johtamansa uusnatsilainen puo-
lue saa Länsi-Saksan parlamentin
alahuoneen, bundestagin seuraa-
vissa vaaleissa 1969 joitakin edusta-
japaikkoja.
Kansalliskiihoinen edustajakoko-
us lauloi lopuksi nykyään liian
valloitustenkiseksi katsotun Saksan
entisen kansallislaulun "Deutch-
land, Deutchland Uber Alles" —
Saksa yli muitten.
Tämä laittomaksi julistettu kan-
sallishymni laulettiin oikein seiso-
maan nousten. Mr. von Thaddenin
pu hujalavan ympärillä oli kaksi
suurta punaista lappua jotka joiden
kin tarkkailijain mielestä muistut-
tivat entistä natsiviiriä.. Natseilla
oli aikaisemmin ympyrä ja sen kes-
kellä hakaristi, ja Kansallisella
demokraättipuolueella on viirissään
seppele jä puolueen nimen etukir-
jaimet.
BRAN DT SU U N N ITT ELE E
PERUUTTAMISTA
Ehdottaa laillisten toimintaoikeuksien
palauttamista Länsi-Saksan Ikom-puolueelle
--Odottaa siitä hyötyä omalle ryhmälleen
Bonn. — Ulkoministeri Willy
Brandt sanoi täällä yiikon vaihtees-
sa, että hän "kannattaa voimakkaas-
ti" nyt kiellettynä olevan kommu-
nistisen puolueen uudelleen perus-
tamista Länsi-Saksassa,
'Vastatessa . , sanojnalehtikirjoen-
vaifotajien kokouksessa esitettyyn
kysymyksiin niistä vaikeuksista,
mitkä nyt kiusaavat hänen omaa
puoluettaan — Sosialidemokräattis^
ita puoluetta — mr. Brandt sanoi,
että vuonna 1965 lakkautetun kom-
munistisen puolueen toiminnan uu-
delleen::\ .aloittaminen "vaikuttaisi
myönteisesti niin sisä- -kuin ulko-
poliittisissakin kysymyksissä."
Viimeaikaiset mielipidetutkimuk-
set viittaavat siihen että mr. Brand-
tin johtama sosialidemokraattinen
puolue on menettämässä kansansuo-
siota valitsijain keskuudessa niin
vasemmalta kuiri oikealtakin siivel-
lään.
Tämä tuntuu johtuvan poliitti-
sesta radikalisoitumisesta mikä ai-
heuttaa talouspulmaa väreinkin
Ruhrin teollisuusalueella.
Sosialidemokraattisen puolueen
katsantokannan mukaan laillisesti
toimiva kommunistinen puolue ai-
heuttaisi jyrkän hajaannuksen radi-
kaalisissa piireissä Länsi-Saksassa
ja auttaisi siten sosialidemokraattis-
ta ; puoluetta asemansa "säilyttämi-
seksi vuoden 1969 vaaleissa.
Länsi-Saksan kommunistisen puo-
lueen johtaja Max Reimann asuu
nykyään Itä-Saksassa.
Sotaherra vierailulle
Johnsonin luo
Saigon — Kenraali William West-
raqreland, USA: n sotapäällikkö
Vietnamissa, lentää Washingtoniin
tapaamaan Presidentti Johnsonia, ja
keskustelemaan sodan edistymisestä.
Edelliset Westmoreland'in konfe-
renssit Johnsonin kanssa ovat aina
johtaneet sodan uuteen eskalaati-
oon." '
Läälkäriä syytteitään
lapsen kuolemasta
Samia. —- Kuolemansyyntutkija-
lautakunta syyttää 53-vuotiasta lää-
käriä ja Samia General sairaalaa
iy, vuoden vanhan tytön kuolemas-
ta, nukutustapauksen yhteydessä.
Lautakunta ehdotti, että syöpä-
tautia potevalta lääkäriltä Dr. Wal-
ter Männiltä, Sarniasta, otetaan pois
nukutuslääkärin toimintaoikeudet.
Tämä oli jo toinen tutkinto tri
Männille kahden päivän sisällä. Mo-
lemmat koskien kuoleman tapauk-
sia, jotka olivat sattuneet potilaille
joita hän oli nukuttanut. ;
SUURI APOLLO-KOE ONNISTUI HYVIN USÄ:SSÄ
Cape Kennedy. -— Yhdysvallat
lähetti torstaina avaruuteen suuren
Apollo-aluksen, samantyyppisen, jo-
ka aikanaan tulee kuljettamaan
astronautteja kuuhun.
110 metrin pituinen ja 3.000 tn.
painava teräsvuori, joka * käsitti
Saturnus-raketin ja sen kärjessä
olevan Apollo-aluksen lähetettiin
Cape Kennedystä torstaina puolisen
aikaan. .Kaksitoista minuuttia myö-
hemmin Apollo asettui suunnitelmi-
en mukaisesti radalleen 185 km
maanpinnan yläpuolella. Koe on
erittäin tärkeä Yhdysvaltain Apollo-
suunnitelmalle, jonka tavoitteena
on lähettää ihminen kuuhun vuo-
teen 1970 mennessä. Tämä oli en-
simmäinen kerta, jolloin Saturnus
5 -rakettia, avaruusalusta ja kaikkia
sen .laitteita kokeiltiin yhdessä.
Tiedemiehet haluavat kokeilla
kolmivaiheisen raketin suoritusky-
kyä ja saada samalla selville kes-
tääkö Apollo-aluksen suojakuori
suuren kuumuuden tullessaan 40,-
000 kmt takaisin maan ilmakehään
18,350 kilometrin lennon jälkeen.