mmm
Halikkoja haudotaan
ensi kerran Euroopassa
. Riidesheim/Rhcingau (DaD) —
Ensi kerran Euroopassa on onnis-
tuttu hautomaan petolintuja kei-
• natekoisesti. Riidesheimin kotka-
asemalla sijoitettiin intialaisen
tornihaukkaparin viisi munaa ka-
lahautomoon. Ensimmäinen rako
munankuoressa havaittiin 28 päi-
vän kuluessa ja 62 tuntia myöhem-
min kuoriutui poikanen. Viidessä
päivässä kuoriutui vielä kaksi.
Poikaset jäivät hautomokonceseen
12 tunnin ajaksi ja sitten ne siir-
rettiin lämpölaatikkaon, joka ase-
malla oli suunniteltu niitä- varten*
Ravintona annettiin pieneksi1* re-
vittyä varpusenlihaa, johon sekoi-
tettiin kalkkia, munankeltuaista ja
vitamiineja. Myöhemmin nuoret
haukat saivat kaksi kyyhkystä päi-
vässä ja annoksen naudanlihaa.
rogers erosi -
tilalle kissinger
. San Clcmente, Calif. — Presi-
dentti Richard Nixon tiedoitti
viime keskiviikkona, että°ulkomi-
nisteri William Rogers on eronnut
toimestaan, ja että hän tulee ni-
mittämään Rogersin tilalle tur-
vallisuusasiain neuvonantajansa,
Henry /Kissingerin. Rogers jää
pois ulkoministerin toimesta syys-
kuun 3 pna.
Mr. Nixon sanoi, että mr Kis-
singer-^tulee jatkamaan edelleen
presidentin turvallisuusasiain neu
vonantajana,_missä asemassa hän
on ollut vuodesta 1969 alkaen,
jolloin Nixon muutti Valkoiseen
taloon. ■
Rogers oli viimeinen president-
ti Nixonin alkuperäisen hallituk-
HAUSKAA TYÖNPÄIVÄÄ
KAIKILLE SUDBURYN JA
YMPÄRISTÖN TYÖLÄISILLE!
Tänä 30. juhlavuotena siitä kun
SUDBURY MINE, MILL & SMELTER
W0RKERS UNION LOCAL 598
organiseerattiin Sudburyssa
Teitä kutsutaan juhlimaan tätä erikoista
juhlapäivää kanssamme
KESÄNVIETTOPAIKALLEMME
richard lakella
SYYSKUUN 3 PNÄ
Kilpailuja kaiken ikäisille lapsille ja
myöskin aikuisille
Palkintoja, jäätelöä lapsille.
Virvokkeita saatavissa aikuisille.
Nauttikaa tasta päivästä perheenne ja ystdvienne kanssa.
" Toivomme näkevämme teidät!
VAPAA SISÄÄNPÄÄSY!
PARHAAT TERVEHÖYKSEMME!,
NAUTINTORIKASTA JUHLA-AIKAA!
KARL PUKARA MUSIC STUDIO
Pohjois-Onturion suurin musiikkikoulu
ja kansallisesti kuuluisa
Pääopettaja: IONA REED
HATTARINSOrrON MAAILMANMESTARI .
HAITARIN-. PIANON-, KITARAN-, TRUMPETIN
* URUNSOITTO JA MUSIIKKTTEORIAN OPETUSTA
i
20 täydellisiä kouluteltua opettajaa
131 PINE ST, ' PUH. 674-0024 SUDBURY
sen ministereistä. Vaikka Roger-
sia sanotaan presidentti Nixonin
pitkäaikaiseksi ystäväksi ja neu-
vonantajaksi, niin toisaalta on
huomioitu, että hän on joutunut
lisääntyvässä määrässä kiusalli-
seen asemaan Valkoisessa talossa.
Huomioitu on myös se,: että
muutama päivä ennen kuin presi-
dentti Nixon tiedoitti ulkominis-
terinsä erosta, mr Rogers sanoi
lehdistön edustajille, että hän ~ei
hyväksy kansalaisvapauksien louk
käämistä, kuten tapahtui Daniel
Ellsvvorthin kohdalta, ja että hän
ei ole hyväksynyt Kambodzhan
pommituksen salaamista Ameri-
kan kansalta ja että hän ei edes
tiennyt silloin sellaisen pommi-
tuksen meneillään olosta.
Viimeaikoina on huhuttu 60-
vuotiaan Rogersin tulevasta eros-
ta. Tässä yhteydessä on mainittu
mahdollisuuksia, että Rogers saa
tuomarin viran, tai että hänet lä-
hetetään Moskovaan Yhdysval-
tain suurlähettilääksi.
Eräitten lähteiden mukaan mr
Nixon on ollut "tyytymätön" mr
Rogcrsiin ja että hän haluaa
enemmän "dynaamisen" miehen
ulkoministeriksi.
-'.''Toisaalla ovat tarkkailijat kiin-
mttänect huomiota siihen, eitä mr
Kissingerin tulo viralliseksi ulko-
ministeriksi vahvistaa asiallisesti
puhuen aikaisemman käytännön,
sillä tärkeimmissä ulkopoliittisis-
sa kysymyksissä >-suhteiden pa-
rantamisessa Kiinaan ja Neuvos-
toliittoon sekä Indokiinan mai-
den rauhanneuvotteluissa jne. —
Kissinger on soittanut ensimmäis-
iä viulua ja Rogers on ollut talia-
alalla,
Hedelmä- ja kasvispelloille laittomasti
värvättyjä ihmisiä kohdellaan 'karjana'
Ke&Kivfttöoo, elok. 29 p. — W«d., Aug. 29,
IlllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllltlllllllP^
suomen Uutisia
Siytt-,5;'
Ottawa.
Miesvoima-asiain tien uskonlahkoon. Heitä ovat
TILATKAA
VAPAUS
ministeri Robert Andras antoi vii-
me keskiviikkona varoituksen, et-
tä hän voi antaa oikeuden käsi-
teltäväksi sen kun vissit ontario-
laiset hedelmä- ja kasvisf armarit
ovat säälimättä ja suurisuuntai-
sesti "riistäneet siirtolaistyöläi-
siä".
Hän-sanoi myös olevansa val-
miina lopettamaan näiltä farma-
reilta liittohallituksen transport-
ti-tukiaiset, elleivät he korota
palkkojaan ja paranna "epäinhi-
millisiä elinsuhteita".
Mr. 1 Andras sanoi lähettävänsä
siirtolaisvirkailijoita Kaakkois-
Ontarioon ottamaan selvää, tuo-
tetaanko meksikkolaisia ja portu-
galilaisia siirtolaisia Canadaan
laittomasti.
Hän sanoi epäilevänsä, että ko.
farmarit hankkivat työlupia "isil-
le" ja panevat sitten lakia rik-
koen koko perheen työhön tämän
työluvan perusteella- Lain mu-
kaan tällainen työlupa pitää olla
kaikilla ei-asukkailla mennessään
työhön Canadassa. Noin 500 sel-
laista työlupaa on annettu.
Mr. Andras tuki virkailijainsa
raportteja siitä epäinhimillisyy-
destä millä osa Kaakkois-Onta-
rion hedelmä- ja kasvisfarmarcis-
ta peltotyöläisiään kohtelee.
"USKONVELJIEN"
LÄHIMMÄISRAKKAUTTA
Ko alueella viime heinäkuussa
tutkimuksia suorittaneet virkaili-
jat sanovat olevansa "tyrmisty-
neitä ja pahoinvoipia" eräistä nä-
kemistään olosuhteista.
Kaikkein pahimmat olosuhteet
tavattiin meksikolaisten ja portu-
galilaisten sekatyöläisten keskuu-
dessa, joita usein tuotetaan lait-
tomasti Canadaan. Suurin osa
meksikolaisista kuuluu mennoniit
Jatkoa sivulla 1.
MARTHA JA JOHN SALORANTA, Toronto, Ont. lahjoittavat
$10.00 Vapaudelle ja Liekille.
ARVO MYLLYNIEML Thunder Bay, Ont. lahjoittaa $2.00 Va-
paudelle ja Liekille, vastauksena Tom Heralan haasteeseen ja toivoo
ystävien vievän haastetta eteenpäin.
ALMA JA SAKARI KETOLA, Thunder Bay, Ont. lahjoittavat
$5.00 Vapauden ja Liekin ilmestymisen turvaamiseksi ja haastavat
Aino Kärppiä, ja Hilja Forsellia, Hearst, Ont. jatkamaan haastetta
vointinsa mukaan.
JOHN W110 LL ET, K i rkl and Lake, Ont. lahjoittaa $5.00 lehdil-
lemme ja toivoo, .'että kaikki lepotuolin omistajat tekisivät lahjoi-
tuksensa Iehtiemme hyväksi.
ESKO NIEMI, Wawa, Ont. lahjoittaa $5.00 Vapaudelle ja Lie-
kille.
EINO LAMMI, Wawa, Ont. lahjoittaa $5.00 lehtiliikkeemme
.-tueksi.- ■
VIENO JA KALLE JAAKKOLA, Wawa, Ont. lahjoittavat $5.00
Vapauden ja Liekin ilmestymisen turvaamiseksi.
JOHN ISOKOSKI, Timmins, Ont. lahjoittaa $5.00 lehdillemme.
KALLE KERKKO, Toronto, Ont. vastaa $10.00, kiittäen, Niko-
deemus Piispasen haasteeseen ja haastaa seuraavat toverit viemään
haastetta eteenpäin: Art Siven, Vancouver, Yrjö Korpi, Thunder
Bay, ja Matti Rasmus, Parry Sound.
LEMPI KORBY, Sprucedalc, Ont. lahjoittaa $1.00 Vapaudelle
ja Liekille.
JACK KARJALAINEN, Thunder Bay, Ont. vastaa $5.00 AT.
Hillin haasteeseen ja puolestaan haastaa naapurit, Sanni Lampainen
Wm. Grönroos ja Alfred Widgrcn tekemään samoin tai paremmin.
TOIVO HÄRMÄ, Thunder Bay, Ont; vastaa $5;00 saamiinsa
haasteisiin ja toivoo, että Vapauden ja Liekin lukijat veisivät haas-
teviiriä eteenpäin
YRJÖ WIRTANEN, Thunder Bay* Ont. vastaa $5.00 AT. Hil-
lin haasteeseen ja haastaa kaikki eläkeläiset tekemään vointinsa
mukaan.' . ■ ■ .....
HILDA JA ISAK KIVISTÖ, Sudbury, Ont. lahjoittavat $10.00
Vapaudelle.
H. HÄKKINEN, Lake WiIcox, Ont. lahjoittaa $10.00 lehtiliik-
keemme taloudelliseksi tueksi.
AILI JA TOIVO LEHTINEN, Thunder Bay, Ont. lahjoittavat
$10.00 Vapauden ja Liekin ilmestymisen takeeksi.
MARTTI KAUPPILA, Ericsdale, Man. lahjoittaa $5.00 lehdil-
lemme. ■ ■
AINO JA JOHN LEHIKOINEN, Thunder Bay, Ont. lahjoittavat
lehdillemme $10.00 ja haastavat: Toimi Pöyhölän, Frank Untisen
ja Frank Hakasen Thunder Bay, Ont.
OIKAISU: Aili ja Alex Nummi .. pitää olla: TAIMI JA ALEX
NUMMI lahjoittavat $10.00 Vapaudelle ja Liekille.
Tässä katsauksessa____._______......$ 296.00
Aikaisemmin julkaistuja — — 3,530.15
$3,8267-15
LAHJOITUS LIEKIN JA VAPAUDEN HYVÄKSI
(Nimi)
(Paikkakunta)
Lahjoitan $.:..:.......... Vapauden ja Liekin hyväksi
eitä ilmestyminen olisi turvattu ja haastan seuraavat
ystävät tekemään samoin:
(Nina!) (Paikkakunta) .
(Mml) (Paikkakunta)
. (Nimi) ' (Paikkakunta)
(Nimi) (Paikkakunta)
Ontarion mennoniittifarmarit
hankkineet työhönsä-
Viranomaisten antamien tieto.-:
jen mukaan nämä meksikolaiset
elävät leivällä saamatta juuri
lainkaan proteinia, "paitsi jonkun
pienen kalan, silloin kun sellainen
on pyydystettävissä".
Työvoimaministeriön virkaili-
jain raportissa sanotaan, että va-
litettu "työvoimapula!' johtuu sii-
tä kun ko. farmarit eivät maksa
säädyllistä palkkaa_eivätkä varaa
siedettäviä asuinmahdollisuuksia.
Samalla osoitetaan, että ainoas-
taan vähemmistö Kaakkois-Onta-
rion farmareista on näihin teko-
siin syyllistynyt.
Raportin ihukaan linja-auto
lähtee päivittäin useiden kuukau-
sien ajan Meksikoon hakemaan-
työläisiä Ontarioon.
Yksi farmari oli sanonut liitto-
valtion virkailijoille, että työläi-
set elävät sikojen lailla Meksikos-
sa, ja että "jos me varaamme
täällä heille jotain parempaa, he
eivät tuntisi oloaan mukavaksi".
. Virkailijat sanovat, että nämä
farmait ovat yksinään vastuussa
siitä, jos he eivät saa palveluk-
seensa canadalaisia työläisiä.
Miesvoimaministcriö täyttää va-
paina olevat työpaikat edellyt-
täen, että farmarit ja heidän jär-
jestönsä varaavat ihmisasuntoja
tyydyttävät asuinpaikat. Tarkis-
takaa uudelleen työolosuhteita ja
kausityöläisten palkkataksoja ja
lopettakaa muualta Canadasta ja
ulkomailta tuotettavien puolustus
kyvyttömien siirtotyöläisten riis-
to, sanotaan raportissa.
Mr. Andras arvioi, että siirto-
työläisiä riistäviä ja heitä epäni-
himillisissä oloissa pitäviä hedel-
mä- ja kasvisfarmareista on Kaak
kois-Ontariossa 10, 15, 20 pros.
koko farmarimäärästä.
Nämä farmarit ovat kovaääni-
sesti moitiskelleet liittohallitusta
suuresta "työvoimapulasta". Syy-
nä ei ole työvoiman puute, vjan
se, että hedelmien poimintaan ja
kasvismaille värvätyille työläisil-
le maksetaan huonoa palkkaa, ja
että heitä pidetään kehnoissa
asunnoissa", selitti mr Andras
"Joissakin tapauksissa on to-
dettu maksetun (laittomasti — V)
koko perheen palkka isälle, noin
$50—$60 viikolla7', selitti mr An-
dras, vaikka miehen rinnalla on
työskennellyt vaimo ja useita
lapsia.
Myös Canadan "kaukomailta"
värvätyt työläiset ovat näiden tie-
tojen mukaan surkuteltavissa olo-
suhteissa. Viranomaisten julkai-
seman raportin mukaan eräs que-
becilais-perhe asuu kahdessa hök-
kelissä joissa kummassakaan ei
ole käymälää, vanhemmat asuvat
yhdessä niistä, kahdeksan lasta
4—17-ikävuodcn välillä, asuu toU
scssa hökkelissä-
Vaikka työnantajat väittävät,
että perhe voi helposti ansaita
jopa $150 päivässä, niin yllämai-
nitun qucbecilaispcrhcen isä sa-
noi, että vaikka kaikki lapset, 4-
vuotiasta lukuunottamatta, osalr
listuvat työhön, niin perheen
viikkotulo on vain $50—$60 väli-
mailla.
Erään mcksikolaispcrhccn — tul
lut Canadaan viime keväänä —
sanotaan asuvan likaisessa hökke-
lissä missä on. käytetty hyväksi
sanomalehtiä jms. siinä mielessä,
ettei sadevesi tule sisään. Tässä
perheessä on 7 lasta — kaikilla
revehtymä.
Helsinki — (Suomi-Seura) —
lillllJlllllllllllllllllllllJllllllllltlllM ..........I......Hiili"
teen. orkiksi tai Shemeikaksi ristftiy..
huikentelija on kylläkin . saattaäu^r
poiketa . eräässä sikalassa, jonka;
emakkojen kylkiin on ilmestynyt pit-l'
kiä viiltohaavoja kuin torahampain
den jäljiltä.
Mikäli villisika Shemeikkaa alkaa
'vanha suola janottaa",. se epäile- .
mättä ilmestyy talven tullen uudel-
leen vanhoille ruokintapaikoUle^n:.
Savonrannan Hankavaaraäri.^TaUöin
saattaa olla mahdollista, että Viksu
pääsee uudelleen villisian seuraan,
sanoo maanviljelijä Tero Turtiainen,
joka parin muun isantamiehen kans--
sa muodostaa Savonrannan kuului-
suuteen kohonneen sikalacsakeyh-
tiön. (US)
Ruotsista palaavat lapset
koulujen ongelma
Koululaitos joutuu nyt alkaneena
lukuvuotena uuden ja vaikeasti rat-
kaistavan ongelman eteen: sen muo-
dostavat Ruotsista palaavien suoma-
laisten perheiden kouluikäiset lap-
stt," sanoi kouluhallituksen pääjohta-
ja Erkki Aho. Hänen mukaansa on?
gelniaa ei saa väheksyä, sillä ky-
seessä ovat ihmiset kaikkine ongel-
mineen, eikä suinkaan "pakkilaati-
koista purettava tavara".
Pääjohtaja Aho huomautti, että
työvoimaviranomaiset pyrkivät ak-
tiivisesti lisäämään suomalaisten ta-
kaisinmuuttoa Ruotsista ja taman
seurauksena muuttavien määrä on-
kin jatkuvasti lisääntymässä. Ongel-
ma on Ahon mukaan vaikea, koska
osa oppilaista palaa ilman ennakko-
ilmoitusta. 'He sijoittuvat hajalleen
pieniksi ryhmiksi ja ovat esimerkik-
si kielitaidon suhteen varsin eri ta-
solla."
Kouluhallitus saa syyskuun alkuun
mennessä lääninhallituksilta selvi-
tykset, kuinka paljon Ruotsista pa-
laavia suomalaisia kouluikäisiä on
ja sen jälkeen ryhdytään toimeen.
Valkuaissat»
normaalia suuremmaksi
Viljan valkuaissato on tänä
vuonna normaalia suurempi. Kesän
edulliset sääolot ovat nostaneet vil-
jan ravintoarvoa. Valtion viljavaras-
tosta kerrotaan. : etta syysvehnä on
nyt aivan yhta hyvää kuin viime
vuoden kevätvehnä..
Korkeaan valkuaispitoisuuteen vai-
kuttaa suotuisan saan lisäksi voima:
ka9 typpilannoitus, toteaa maat.
metsät, tri Ulla Lallukka Maatalou-
den tutkimuskeskuksesta. Hän pitää
välttämättömänä valkuaispitoisuus
f.een pohjautuvan viljan hinnoittelun
käyttöön ottamista. Hänen mukaansa
valkuaisnkas vilja merkitsee suur-
ta leipasaahsta. (HS)
o «• o
Suomalaisia osia 20 miljoonalla
Loviisan voimalaan
iLoviisan toisen atomivoimalaitok-
sen suomalals^t laitetoimitukset so-
vittaneen lopullisesti syyskuun alku-
puolella. Suomalaiset toimittavat lai-
tokseen osia vajaalla 20 miljoonalla
markalla seka Iisaksi runsaan kym-
menen miljoonan suojakuvun. .
Esisopimus on solmittu neuvosto-
liittolaisen rakentajan kanssa jo al-
kukesästä. Silloin selvisi suomalai-
selle Finnatomille, etta ranskalaiset,
englantilaiset ja itävaltalaiset kilpai-
lijat ovat pudonneet kilvasta. Finn-
alom on hiljattain lähettänyt Neuvos-
'toliittoci.i lopulhsen sopimusluonnok-
sen. Suomesta toimitetaan Loviisa
kakkoseen suunnilleen samat osat
kuin parhaillaan rakennettavaan yk-
köseenkin. Suojakuvun on Imatran
Voima tilannut VVärtsilältä. (HS)
Kotisika porsi villisikoja
Villisika Shcmeikan ja savonran-
rantalaiscn maatiaisemakko Viksun
sourustclu keväisillä päivillä tuotti j suurempia tuloksia hctikohtaisesti
16 jälkeläistä, joista 13 näyttää jää- !mr VValdheim sanoi, että huomioi-
van eloon. Porsaat-.-, ovat selvästi! den lähi-idässä nyt vallitsevan li-
isänsa näköisia pitkäkärsäisempiä, I lanteen, hänen tehtävänään on kes-
korkeajalkaisempia ja yiiruselkäisiä. j kustella asioista paikan päällä sii-
Villisika-isaa ■ ei Savonrannassa ole |nä toivossa että siiltä "olisi hyötyä
näkynyt varmuudella pariin kuukau-1 tulevaisuudessa."
Ohjaajapulaa ilmavoimissa
Koko kesän jatkunut Hämeen
lennoston siirtyminen Luonnetjärvel-
itä uuteen sijoituspaikkaansa Rova-
niemelle on pääosiltaan saatu lop-
puun. Vuosia vireillä olleen muuton
muodollisena; päätepisteenä cli tulo-
paraati 16 elokuuta. Sen otti vas-
taan lennoston ^usi~ komentaja; ;
eversti Rauno Meriö.
Lennostoa uhkaa Rovaniemellä en-
tistä suurempi toiminnallinen vaja-
vuus, sillä syyskuun alussa Finn-
airin palveluun siirtyy kuusi ohjaa-
jaa. Finnair on ilmoittanut etukä-
.'■ ..-.- ■ ---.-' ■ . ■ \ '■ ■
teen samansuuruisesta ohjaajatar-
peestaan myös ensi vuodeksi, ellei ;
liikennelentäjien koulutusta saada
sitä ennen järjesteltyä. Lennoston
toiminnassa tuntuu Iisaksi myös vii-
me vuoden kuuden ohjaajan "otto".
Uusien ohjaajien koulutus kestää
vii isen vuotta. Kolmessa vuodessa
olisi siten siviililiikenteen palveluk-
seen surtynyt yhden lentueen eli
kuuden koneen ohjaajat. Ohjaajien
vähimmäistarve lentuetta kohden on
18, mihin Hameen lennostossa ei
ole kuitenkaan päästy. (HS)
Matti Yrjölä SE-mies
15:nnen kerran
- Matti Yrjölä, 35, . teki pitkän
uransa 15:nnen Suomen ennätyksen
työntämällä Lohjalla , kuulaa 20.49
metna. Suomen ennätys syntyi vii-
meisellä kierroksella. Kovasta kun-
nosta kertoo se,, etta kaikki työnnöt
kantoivat yli 19,5 metriä. Yrjölän
ensimmäinen ennätjfekaari syntyi jo
Reijo Koiviston valtakaudella, 1958
eli 15 vuotta sitten Yrjölä työnsi
16,61 metriä. "Harjoittelu on muut-
tunut täysin noista päivistä", selvitti
118-kiloinen ennätysmies lisäänty-
neiden metrien taustaa. (HS)
VValdheim lähi-idässä
Geneve— Yhdistyneitten Kan-
sakuntien pääsihteeri Kurt 'VVald-
heim keskusteli täällä sunnuntai-il-
tana Iähi-idän asioita käsitelleen
YK :n erikoisedustajan Gunnar Jar
rinhin kanssa ennenkuin hän lähti
viikon kestävälle matkalle arabi-
maihin ja Israeliin.
Viitaten siihen ettei hänen mat-
kastaan ole odotettavissa mitään
Vastaten tällaisia-olosuhteita
ylläpitävien farmarien väitöksiin,
että he eivät saa "canadalaista
työvoimaa", mr Andras sanoi:
"Me voimme saada (heille) työ-
läisiä-, mutta me emme tule su-
vaitsemaan, emmekä me. tule ole-
maan osallisena siinä, että työläi-
siä pidetään tällaisissa olosuh-
teissa . . ."
Mr. Andras kieltäytyi kuiten-^
kin julkaisemasta niiden farma-
rien nimiä joiden sanotaan syyl-
listyneen tällaisiin. epäinhimilli-
syyksiin muita ihmisiä kohtaan
. .... "Me emme aio nimetä meitä
nyt siksi kun me yritämme . .
korjata tämän tilanteen ja huo-
lehtia siitä, että nämä sadot tule-
vat korjatuksi , .."
NAUTINTORIKASTA JUHLA-AIKAA!
Uudet 1974 AUTOT näytteillä
TORSrA1NA7^SYYSKtJUrri7 P7
Poiketkaa katsomassa mitä on tarjolla välittä'' '
missämme autoissa ja ottamaan selvää Mitä
uutuuksia on saatu" aikaan ' ' * ? '
CAMPBELL CHEVROLET LIMRED
■^.Ji%:-...
Chevrolet, Chevy II. „Envoy, Convalr Jj». i' t
Oldsmoblle-autoja sekä Chevrol«t-trok^ja\t\ ■
250 Frood Road
Käytettyjen autojen tontti 214 Blpoflr »P:
m
■■■'veisi