tsivastainen mieliala oronton Yhdeksän henkilöä pidätettiin natsivastaisessa mielenosoituksessa syntyneessä kahakassa Toronto. — Sunnuntaisessa natsi- vastaisessa mielenosoituksessa ke- hittyneen mellakan vuoksi pidäte- tyt yhdeksän henkilöä oli maanan- taina poliisioikeuden kuulustelta- vana. Kahdeksan pidätetyistä, mu- kaanlukien 23-vuotiasta natsijohta- jaa William J. Beattiea,syytetään häiriön aiheuttamisesta. He ovat Beattie, 43-vuotias Morris David, 43-vuotias Bela Diamant, 45-vuo- tias Mike' Seer, 42-vuotias Alex Lifshitz, 33-vuotias Max Blienblich ja 29-viiptlas Barl Schwartz. Davidia syytetään myös vaarallisen: aseen hallussapidosta ja Seeria pahoinpi- lystä. Yhdeksättä pidätettyä, 44- vuotiasta Ignag Davidia syytetään pahoinpitelystä. Väkivallan kohteiksi mielenosoi- tuksessa joutuneiden väitetään ol- leen valtaosalta "sivustakatsojina" paikalle saapuneita henkilöitä. Toronto. — Sunnuntaina pidätet- tiin yhdeksän henkilöä noin 5,000 henkilön osallistuessa mielenosoi- tukseen protestoidakseen sen joh- dosta, että canadalaiset natsit oli- vat-, -ilmoittaneet: järjestävänsä oman joukkokokouksensa Allah Gardensiin. Vaikka natsien joukkokokousai- keet eivät täydellisesti toteutuneet- kaan, niin-joitakin nuorukaisia, joi- den uskottiin olevan natsijärjestön jäseniä, joutui pahoinpitelyn koh- teeksi. Poliisit väittivät myöhemmin että nuorukaiset eivät olleet min- kään natsijärjestön jäseniä. Kun yhteenotto alkoi väitettyjen natsien ja mielenosoittajien kesken niin paikalle saapui noin 50 poliisia Poliisit kieltäytyivät ilmoittamas- ta -loukkaantuneiden tai pidätetty- jen nimiä. He väittivät edelleen, että mielenosoitukseen osallistuneet henkilöt olivat olleet erehtyneitä kun he väittivät, että hyökkäyksien kohteeksi joutuneet nuorukaiset oli vatjjatseja. Kuitenkin jotkut mie lenosortukseen osallistuneet väitti- vät varmoina, että he olivat tunnis- taneet jotkut näistä kysymyksessä olevista nuorukaisista natsijärjestö- jen jäseniksi. Mielenosoittajien väitteiden vah- vistamiseksi sanomalehtimiehet sai- vat kuulla Toronton kaupungin por- mestari Philip Givensin lausunnon, että itsensä natsijohtajaksi sanoma torontolainen John Beattie oli var masti joutunut päällekarkauksen uhriksi mainitussa puistossa. "Beat- tie oli siellä eikä heiltä (mielen- osoittajilta) kulunut viittä minuut- tia hänet tunnistamiseksi. Poliisit ilmoitttival aikaisemmin, että hän ei voinut mitenkään olla puistos- sa, sillä he olivat pitäneet häntä sil- mällä heti aamusta lähtien, mutta myöhemmissä tiedoituksissa sanot- tiin, että hän oli jollain tavalla vält- tynyt poliisin valvonnanalaisuudesta ja oli päässyt Allan Gardens-puis- toon. Mr. Givens "sanoi samalla, että vastoin kuin useissa tiedotuksissa sanottiin, natsijärjestö ei ollut saa- nut lupaa käyttää puistoa kokouk- sensa pitämiseksi. Natsit olivat jo aikaisemmin il- moittaneeet, että he pitävät joukko- kokouksensa \ Allan Gardens-puistos- sa vaikka he eivät silloin ilmoitta- neet mihin aikaan se pidettäisiin. Beattie oli ilmoittanut, että hän ja 50 hänen seuraajansa tulee esit- tämään ohjelmansa kokoukseen saapuvalle väkijoukolle, Natsimielisyydestä kiinnostunut joukkoa alkoi kerääntyä puistoon noin puolen päivän aikaan ja tun- nin kuluttua oli heitä lähes 500. • Noin 50 poliisia, joista useat pu- keutuneena siviilivaatteisiin saapui vähitellen puistoon. Joukko juutalaisia ja ei-juutalat- si.r opiskelijoita saapui tämän jäl- keen puistoon laulamaan juutalai- sia lauluja ja tanssimaan juutalaisia tansseja yrittäen siten saada väki- joukon kiinnostumaan paremmin heihin kuin natsilaisiin johtajiin. Poliisit kuitenkin estivät heidät ai- keistaan. Vähän kello 2 jälkeen iltapäi- vällä puistoon saapui kuusi nuoru- kaista, joista yksi oli puettu mus- taan nahkaiseen takkiin. He käve- livät kohti kasvihuoneiden lähellä olevaa suihkukaivoa, mihin pian kerääntyi joitakin ihmisiä. Mielen- osoittajien valtava joukko saapui paikalle hyvin lyhyen ajan kulut- tua. 1 Lisää ristitulilta NATO-maiden piirissä Canadan puolustusministeri Paul Hellyer esitti jo joita- kin aikoja sitten suunnitel- man.minkä mukaisesti kaikki Canadan asevoinlat yhdistet- täisiin. Suunnitelman mu- kaan heinäkuuni 1 päivänä 1967 tapahtuu styen, että Ca- nadan erilliset asevoimat — ilmavoimat, merivoimat ja maavoimat — lakkaavat ole- masta erillisinä ja että näi- den johto alistetaan välittö- mästi yhteisen komennuksen alaiseksi. arvosteli edesottamisia Vietnamissa Pariisi, r— -Yhdysvaltain puolus- tusministeri Robert McNamara on ehdottanut eräänlaisen yhteismark- kinan muodostamista NATO-maiden keskuudessa asehankintaa varten. Yhdysvaltalaisella taholla väite-1 tään, että sellaisen -yhteismarkki- nan muodostamisella- voitaisiin "järjestelmällistyttää'' asetuotanto NATO-maissa ja saattaa menot "vä- hennettyjen" asebudjettien mukai- siksi. ' Tarkkailijat ovat lisäksi sitä mieltä, että täten ehkä voitaisiin häivyttää se arvostelu jotta Yhdys- vallat on kovapaineisen myyntikam panjansa kautta päässyt jokseenkin monopolistiseen asemaan mikäli on kysymyksessä aseiden myynti NA- TO-maille. Mr. McNamara saapui tänne sun- nuntaina aloittaakseen neuvonpidot NATO-maiden puolustusministerien kanssa seuraavana päivänä. Niiden odotettiin jatkuvan vielä tänään. Tämän neuvonpidon näennäinen tarkoitus oli määritellä kuinka suu- ressa määrässä kukin NATO-liiton jäsenmaa varaisi joukkoja NATO- liiton palvelukseen. Yksi jäsenmaa, Islanti ei omaa lainkaan sellaisia asejoukkoja, joita voitaisiin antaa sellaisiin tarkoituksiin. NATO-lii tossa on vielä kirjoissa 15 jäsentä Siitä syystä, että pakkomielisiä tavoitteita ei voida erottaa (yhtei- sestä) strategiasta odoteltiin jo sunnuntaina, että Yhdysvaltain ja Ranskan välille syntyy. erimieli- syyttä strateegisista käsitteistä. 7 Jotkut yhdysvaltalaiset tarkkaili- jat ovat sitä mieltä, että yhdysvalta- laisella taholla halutaan rajoittau- tua asteettaisesti kiihtyvään sodan- käyntiin ja ranskalaisella taholla ollaan taipuvaisia vaatimaan jotta ryhdyttäisiin■■ pelikohtaiseen ydin- asesotaan siinä tapauksessa, että so- sialistiset maat suorittaisivat jon- kinlaisen hyökkäyksen. Näistä erimielisyyksistä ' huoli- matta Ranska on vihjaillut jotta se toivoo, että jo :ennen vuotta 1969, jolloin NATOn säädöksien mukaan A NUORET KONSERVATIIVIT EIVÄT HALUKKAITA KANNATTAMAAN USA:TA Toronto. — York Humberin vaa: lipiirin konservatiivinen vaaliehdo- kas Victor K. Colebourn sanoi tääl- lä maanantaina, että hän oli petty- nyt sen johdosta, että nuoret kon- servatiivit ovat omaksuneet passii- visen suhtautumisen yhdysvaltalais- vastaisia mielenosoituksia kohtaan. Mr. Colebourn sanoi York Hum- berin vaalipiirin; nuorten konserva- tiivien yhdistykselle, että olisi ol- lut kiitettävää jos he olisivat osoit- taneet kannatustaan Adlai Steven- Pearson, Sfevenson neuvonpidossa Ottawa. — Yhdysvaltain Yhdis- tyneiden Kansakuntien suurlähetti- läs Adlai Stevenson oli viime vii- konvaihteessa neuvonpidossa Cana- dan pääministeri Lester Pearsonin kanssa. Näiden valtiomiesten keskustelu- jen ilmoitettiin olleen henkilökoh- taisia ja epävirallisia. Mr. Stevenson korosti, että kes- kustelut, jotka tapahtuivat päämi- nisteri Pearsonin kesäasunnolla Harrington-järvellä Ontariossa, muodostuivaT~vain tuttavien tapaa- miseksi. Kysymys'YK:sta oli yksi tärkein esillä olleista, mutta pääministerin toimiston virkailijat kieltäytyivät selostamasta lähemmin mistä muus- ta oli keskusteltu näiden kahden välillä. Mr. Stevensonin seurassa oli hä- nen poikansa Borden Stevenson, Charles Yost, joka toimii Yhdys- valtain edustajana YK:ssa ja Yh- dysvaltain Canadan suurlähettiläs W. V/alton Buttervvorth. Seurue näki ensin Harrington- järven nähtävyydet ja sen jälkeen siirtyi mr. Pearsonin - asunnolle nauttiakseen kahvista ja keskustel- lakseen. Yhdysvaltalainen ryhmä vieraili aikaisemmin parlamenttitalon ala- huoneessa, kirjastossa ja senaatin istuntosalissa, millä matkalla hei- dän: opaanaan oli ulkoministeri Paul Martin, sanille ja Yhdysvaltain politiikalle viime viikolla. "On ymmärrettävää, etät nuoret uusdemokraatit vastustavat Yhdys- valtain Vietnam-politiikkaa ja käyt- tävät Stevensonin vierailua tilaisuu- tena ilmaista mielipiteensä", sanoi mr. Colebourn. Hän sanoi, että mr. T.C. Douglasin kannanotto on päin- vastainen Britannian labourpuolu- een kannanotolle Vietnamiin näh- den. Mr. Colebournin puheen teks- ti annettiin sanomalehtimiehille en- nen puheen esittämistä. "Kukaan ei halua sotaa", sanoi Colebourn, "mutta kukaan ei halua pelkureita liioin. Ratkaisu Vietna- min taisteluiden lopettamiseksi le- pää pääasiallisesti siinä, että kotiu- tettaisiin kommunistiset asevoimat siitä maasta." Colebourn vakuutti olevansa sitä mieltä, että vaikka Canadan on jää- tävä suvereeniseksi maaksi, niin sen on kuitenkin osallistuttava taisteluun kommunismia vastaan. Hän oli edelleen sitä mieltä, että olisi ollut oikein tehty, jos olisi osoitettu kannatusta Yhdysvalloille, Britannialle, Australialle ja Uudel- le Seelannille. Lontoo. — Britannian ulkominis- teriön entinen sihteeri Patrick Gor- don Walker sanoi viikonvaihteessa, että tapahtuisi suuri virhe jos Yh- dysvallat menettäisi mielenmalttin- sa Vietnamissa ja ryhtyisi pommit- tamaan Hanoita (Pohjois-Vietna- min pääkaupunkia) tai muita teol- lisuuskeskuksia. "Vietnamissa ei voi olla Yhdys- valloille mitään suurimerkitykselli- sempää intressiä, joka oikeuttaisi laajakantoisempaan Kiinan tai Neu- vostoliiton kanssa sotaan joutumi- sen riskin ja sen vaaran eteen jou- tumisen, että maailman yleinen mielipide kääntyisi Yhdysvaltoja vastaan. Mr. Gordon Walker palasi äsket- täin matkalta Kaakkois-Aasiaan, missä hän oli Britannian labouris- Britannia ehdottanut ydinasekokeilu- kielfoa USÄrlle Lontoo. — Britannian pääminis- teri Harold Wilson ilmoitti viikon- vaihteessa, että Britannia ja Yh- dysvallat suunnittelevat sopimusta minkä ansiosta toivotaan voitavan estää ydinaseiden useampien mai- den käsiin joutuminen. Hallituksen virkailijat odottavat että sopimusluonnos voisi olla val- mis no,n viikon kuluttua esiteltä- väksi keskustelun alaiseksi toisille liittoutuneille maille. Samalla ilmoitettiin eräistä läh- teistä, että Britannian tarkoituksena on vaatia kansainvälisiä toimenpi- teitä kaikkien ydinasekokeilujen kieltämiseksi — mukaan lukien maanalaisten. Tarkoituksena olisi aikaansaada täydellinen kokeilukiel- to sen osittaisen kieltosopimuksen asemesta, joka allekirjoitettiin Yh- dysvaltain ja Britannian välillä v. 1963, tisen hallituksen edustajana. Hä- nen mielipiteensä julkaistiin skot- lantilaisessa päivälehdessä, The Seotsman. Hän sanoi, että hän oli havain- nut molemminpuolin pahanenteisen sodan vaaran lisääntymisen. "Vaa- ra on suurempi kumise oli muuta- mia kuukausia sitten." Hän lisäsi, että on olemassa vaara siitä, että maailman suurvallat voisivat vielä joutua laukaustenvaihtoon. Hänen mielestään Yhdysvallat ei ollut vielä varma josko sen olisi taisteltava Indo-Kiinan niemimaalla kiinalaista vaikutusvaltaa vaiko kommunismia ja sen Etelä-Vietna- missa leviämistä vastaan. Yhdysvaltalaisten arvostelu tuli tällä kertaa jokseenkin odottamat- tomalta taholta, sillä labouristien oikeistolaisella puolella tunnetusti oleva mr. Walker ei ole koskaan ollut tunnettu henkilönä, joka olisi TORONTOLAI SET NAISET RAUHAN PUOLESTA Toronto. — Canadan naistenkon- gressin ja sen kanssa liittoutunei- den järjestöjen toimesta on järjes- tetty Vietnamin kysymyksiä pohti- va kokous pidettäväksi sunnuntaina kesäkuun 6 pnä kello 2:sta iltapäi- vällä kello 5:een Toronton Union aseman Oak-salissa. Kokouksessa esiintyy useita puhujia, sallitaan ti- laisuus keskustella näiden puheiden johdosta ja esittää päätöslauselma- ehdotuksia. Kokousta järjestävä komitea täh- dentää tiedotuksessaan, että Viet- namissa on kehittymässä erittäin huolestuttava tilanne. Tiedotukses- sa sanotaan, että "Yhdysvaljat on kiihoiltamassa barbaarista solaansa niin Etelä- kuin Pohjois-Vietnamin- kin kansaa kohtaan. Jos tämän sal- litaan jatkua, niin pian-voitaisiin saavuttaa kohde, mistä ei ole mi- tään paluutietä." Kaatuneiden muistoa kunnioitta- va paraati on järjestetty perjan- taiksi kesäkuun 4 päiväksi tapah- tuvaksi kello 7.30 illalla. Paraatin lähtöpaikaksi on järjestetty Yhdys- valtain konsulaatti (360 University Avenue) ja se päättyy kaupungin- talolla, missä lasketaan seppele muistopatsaalle. Naisten edustajisto matkustaa kesäkuun 7 pnä Ottavvaan hallituk- sen viranomaisten ja parlamentin jäsenien puheille. Naistenkongressin puhemiehet sa- novat, että kaikki rauhasta kiinnos- tuneet naiset ovat tervetulleita osallistumaan näihin tilaisuuksiin ensi viikon lopulla. Pakistanin hirmumyrsky vaati 30,000 uhria Karachi. — Kansalliskokouksen opposition taholta väitettiin viime viikonvaihteessa ,että toukokuun 11 päivänä Itä-Pak:stanissa tapahtu- neissa hirmumyrskyissä oli kuollut noin 30,000 ihmistä. Virallisissa tiedotuksissa sano- taan, että 12,762 ihmistä oli kuol- lut- hirmumyrskyssä ja sitä seuran- neessa ''hyökyaallossa;-minkä lisäk- si yli 900 ihmistä oli kadoksissa. Kuitenkin Jamal-lslami-puolueen jäsen Aktarruddin Ahmed väitti on- nettomuusalueella vierailtuaan, että ihmishenkien menetykset nousevat paljon suuremmiksi. Hän sanoi li- säksi, että tällä hetkellä on olemas- sa noin 10,000,000 -vastatustin kuo- lemansa kanssa veden, ruoan, vaa- tetuksen, lääkkeiden ja suojan puutteessa. arvostellut yhdysvaltalaisia toimen- piteitä Kaakkois-Aasiassa, eikä si- tä, että yhdysvaltalaiset ilmavoimat olivat pommittaneet Pohjois-Vietna- min alueita. Kuitenkin on jo pitemmän aikaa ollut selvä, että jos Yhdysvallat jat- kaa Pohjois-Vietnamin pommitta- mista, niin Britannian pääministe- ri Harold Wilsonille käy yhä vai- keammaksi säilyttää asennoitumi- sensa Washingtoniin nähden tämän jatkaessa aseellista sekaantumis- taan Vietnamin asioihin. Siiomalaislehli- miehiä N-Iiitossä Helsinki. — Neuvostoliitossa vierailee Uutistoimisto Novostin (APN) kutsumana ryhmä suoma- laisia lehtimiehiä, jotka edustavat helsinkiläisiä aikakauslehtiä sekä Suomen Yleisradiota.. Lyhyen Leningradin vierailunsa jälkeen vieraat saapuivat Novgo- rodin ja Kalininin kautta Mosko- vaan. Suomalaiset lehtimiehet oli- vat APn hallinnon puheenjohta- jan Boris Burkovin ja APN:n mui- den johtajien vastaanotolla, jon- ka aikana heille selostettiin yksi- tyiskohtaisesti uutistoimiston toi- mintaa. Vieraat näkivät APN:n tilauk- sesta valmistetun Voshod-2 ava- ruusalusta esittelevän elokuvan. Elokuvan tekijät avaruuslentäjät Pavel,Bcljajev ja Aleksei Leonov saapuivat yhdessä 'Voshod-l:n ko- mentajan Vladimir Komarovin kanssa tapaamaan suomalaisia lehtimiehiä. Suomalaiset lehtimiehet ovat edelleen tutustunee tmoskovalais- ten lehtien toimituksiin Puolalainen lehti arvostelee pres. Johnsonia Varsova. —Puolalaisessa viikko- julkaisussa Kulturassa julkaistussa kirjoituksessa sanottiin viime vii- kolla, että Yhdysvaltain presidentti Johnsonin olisi katsottava joitakin kuvia sodankäynnistä, sillä "hänelle on erittäin helppoa pitää sotaa vain poliittisena leikkinä. Hän ei ole koskaan nähnyt todellista sotaa". Verraten epäedullisesti presir dentti Johnsonia edesmenneeseen Yhdysvaltain presidentti Kenne- dyyn Kultura sanoi: "John Kennedy oli paremminkin sodan tunteva mies kuin Lyndon Johnson. Kennedy oli merimies, hänelle jäi sodan muistoja selkä- rankaansa. "Kennedyllä oli niin monta muis- toa sodasta, että hän ei voinut syös- tä miehiä välinpitämättömästi so- taan, kuin he olisivat vain shakki- nappuloita. Johnsonin muisto tyhjiö." on Cyrus Eaton antoi toisen varoituksen Nörthfield, Ohio. — Yhdysvalta- lainen Canadassa syntynyt moni- miljonääri Cyrus Eaton arvosteli viime viikonvaihteessa uudelleen Yhdysvaltain valtiosihteeristöä sii- tä, että sillä taholla toivotaan jot- ta Neuvostoliiton ja Kiinan väliset, erimielisyydet olisivat niin syväl- lisiä, että nämä maat eivät voisi olla yhteistoiminnassa kapitalismin kukistamiseksi. Näitä maita yhdistävä voima voi- si olla Vietnam, mihin Yhdysvallat on kuljettanut suuren määrän ase- joukkoja. Hän oli sitä mieltä, että Neuvostoliitto ja Kiina voisivat haudata erimielisyytensä silloin kun on kysymyksessä-yhteinen so- sialismin puolustaminen. Eaton, joka on 81 vuoden ikäi- nen ja syntynyt Pugwashissa, Nova Scotiassa, oli edelleen sitä mieltä, että-,hänen viime viikolla antaman- sa lausunto oli vielä oikea. Hän ilmaisi silloin mielipiteenään, että ellei tapahdu mitään ihmettä seu- raavan kuukauden kuluessa, niin maailman edessä on sota. : Eaton kertoi Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosyginin tapaamisesta ja tähdensi, että pääministeri oli korostanut. sitä jotta Yhdysvallat oli itse asiassa julistanut sodan Neuvostoliittoa vastaan hyökkäämällä sellaisen maan (Pohjois-Vietnamin) alueel- le, mitä Neuvostoliitto oli lupau- tunut puolustamaan. Eaton ker- toi, että Kosygin oli sanonut jot- ta Neuvostoliitolle "ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin taistel- la". Mrs. Eaton lisäsi, että Neu- vostoliiton ja Kiinan väliset eri- mielisyydet olivat "vähäpätöisiä" verrattuna niihin seurauksiin, jot- ka johtuisivat Pohjois-Vietnamil- le annettujen lupauksien kunni- oittamattomuudesta. mikä tahansa sen jäsenmaista voisi sanoutua irti liitosta, joku jäsen- maa tulisi esittämään ehdotuksensa NATO-liiton uudelleen muodostami- seksi. Ranskan presidentti de Gaulle on jo ilmaissut mielipiteenään, että Ranska__ei voisi hyväksyä sellaista ajatusta jotta minkään NATO-jä- senmaan sotilaallista suvereeni- sutta loukattaisiin sillä, että yhdys- valtalaisen ajatuksen mukaan jär- jestettäisiin siten, että vain muu- tama, tai ehkä vain yksi, jäsenmaa valmistaisi määrättyjä aseita kai- kille jäsenmaille. Myös Britannian ilmoitetaan ole- van jokseenkin arvosteleva Yhdys- valtain ehdotukseen nähden. Britti- läiset virkailijat ovat tähdentäneet, että yhdysvaltalaisten aseiden ko- vapaineiset kaupustelijat ja halli- tuksen edustajat ovat hämänneet sitä seikkaa, että tarjottu tavara on ollut toisluokkaista. 200 poliisia seurasi voimattomana osuuskassaryöstöa Montreal. — Eräs panttivangiksi otettu kassanhoitajatar ja eräs ohi- kulkija haavoittuivat hengenvaaral- lisesti viikonvaihteessa neljän aseis- tetun miehen suorittaessa osuus- kassan ryöväystä, mistä he saivat saaliikseen $3,000 siitä huolimatta, että lähettyvillä oli 200 poliisia. . Tämä Kristuksen ylösnousemus- päivänä tapahtunut ryöväys toimi- tettiin Caisse Populairessa (osuus- kassatalossa) Montrealin laitakau- pungissa St. Leonardissa hoin 300 henkilön ollessa juhlimassa rooma- laiskatolista juhlapäivää lähellä si- jaitsevassa kirkossa. Quebecin maakuntapoliisit olivat pitämässä silmällä- rakennusta saat tuaan vihjeitä, että rikolliset ainek- set olivat liikkeellä. Pian jälkeen kello 12.30 päivällä kaksikerroksisen - osuuskassatalon edustalle saapui auto, mistä ilmes- tyi .kaksi naamioitua miestä kol- mannen jäädessä autoon. Rakennuksen sisällä rosvot puh- distivat kassan. Eräs osuuskassani työläinen hälytti poliisit ja toinen rosvoista vastasi St. Leonardin po- liisilaitoksen vakuutukseksi teh- tyyn puhelinsoittoon sanoen: ''Ot- takaa meidät jos kykenette." Autoon jäänyt ryöväri vaihtoi joi- takin laukauksia poliisien kanssa ja onnistui sitten karkaamaan yli pel- tojen. Tämän jälkeen osuuskassa- talossa olleet rosvot ilmestyivät ul- kosalla pitäen pistoöleitaan kassan- hoitajatar Lise Paquetten ja liik- keenhoitaja Claude Poitrasin päi- hin kohdistettuina. Juuri samalla hetkellä ohikulkija Clifford Raci- cott saapui paikalle tietämättä mitä oli tapahtunut. LIBERAALIT SANOVAT ODOTTAKOON KOKOUS Ottawa. — Canadan liberaalipuo- lueen toimeenpaneva komitea on päättänyt, jotta puolueen seuraavaa edustajakokousta ei tulla pitämään ennenkuin vasta ensi keväänä. Täällä viikonvaihteessa pidetyn melko suppean puoluekoko- VIIME TIEDOT Saigon.—- Yhdysvaltalaiset suihkuhäviiiäjälenlokoneet yrittivät eilen käydä Neuvostoliitossa valmistettujen Mig- hävittäjälentokoneiden kimppuun, mutta eivät kyenneet saa- vuttamaan niitä. Yhdysvaltalaiset olivat pommittamassa eräsiä asevarikkoa 45 mailia etelään Hanoista. r Toronto. — Eilenf aloiteltiin täällä Canadan historian suurin konferenssi rikollisuuden estämiseksi. Konferenssin avajaisistunnolle esitettiin vetoomus suhteiden parantamisek- si kansan ja poliisivoimien, välillä. Toronto. — Kaupungin virkailijat ovat ryhtyneet suun- nittelemaan keinoja, joilla voitaisiin estää natsimieliset ai- nekset pitämästä kokouksiaan kaupungin puistoissa. Hanke juontuu siltä, että natsit pyrkivät pitämään kokouksensa Allen Gardensissa viime sunnuntaina. Yritys johti mellak- kaan.. ■■■ Pariisi. — Yhdysvallat ehdotti eilen täällä koolla ole- vassa NATO-maiden puolustusministerien kokouksessa, että muodostettaisiin neljästä tai viidestä NATO-liiton jäsenmaas- ta valiokunta, jonka tehtäväksi jätettäisiin ydinaseiden käy- tön strateeginen suunnittelu. uksen päätös merkitsee useiden tarkkailijain mielestä sitä, että li- beraalit . eivät ole valmiita alista- maan kannanottojansa valitsijain arvosteltaviksi ennenkuin vasta en- si vuonna ja ettei puolue ole val- mis kutsumaan mahdollisimman ai- kaisin edustajakokoustaan siinä mielessä, että voitaisiin tarkistaa puolueohjelmaa nykytilanteen var- jossa. Eräs liberaalien puhemies sanoi kokouksen jälkeen, että siellä ei esitetty mitään tarmokasta mieli- pidettä sen puolesta, että olisi pi- dettävä liittovaalit piakkoin. Hän huomioi samalla, että puolueen pe- russääntöjen mukaan olisi pidettä- vä edustajakokous joka toinen vuo- si. Viimeinen pidettiin v. 1963 hei- näkuussa. Hän lisäsi, että edustajakokous, johon odotetaan noin 1,800 edusta- jaa pidetään Ottavvassa, mutta mi- tään aikamäärää ei mainittu. Ennen tätä- edustajakokousta on suunniteltu pidettäväksi puolueen kansallisen neuvoston kokous mah- dollisesti joulukuun^ 4^-5 pnä Ot- tavassa. Tässä kokouksessa, mihin osallistuu 300—350 puolueen johta- vinta henkilöä laaditaan työohjelma edustajakokoukselle. Kolmekymmentäviisi puolueen johtokunnan jäsentä neuvotteli vii- me lauantaina pääministeri Lester Pearsonin kanssa, minkä jälkeen . oikeusministeri quebccilaisten libe- raalien johtaja Guy Favreau puhui, lounastilaisuudessa.